Gandalf

Hikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Information.gif Tämä artikkeli ei ehkä ole paskaa, muttei se mikään loistavakaan ole.
Pienellä työllä tästä artikkelista saa sellaisen. Jatkokeskustelua keskustelusivulla.
Poliisin ottama kuva Gandalfista huume-epäilyn yhteydessä.
Gandalf liikennemerkissä.

Gandalf on velho, jolla on aina vesipiippu suussa. Hän osaa paljon "taikatemppuja", joilla hän saa ihmiset tuntemaan itsensä "tyytyväisiksi". Gandalf pukeutuu aina pitkään kaapuun, sillä hänellä ei ole housuja, eikä liioin muitakaan vaatteita. Tämän hän perustelee sillä, että on tärkeää olla "aina valmis". Toisessa kädessään hänellä nähdään hyvin usein taikasauva, mutta toisella hän hieroo salassa erästä toista sauvaa kaapunsa alla. Toinen, "salainen", sauva on tarkoitettu lähinnä valkoisen magian heittoon.

[muokkaa] Taru Sormusten herrasta

Gandalf oli huumevieroituskurssilla haltoiden salaisessa tukikohdassa, kun sinne saapui suuri joukkio homoja, etunenässä Glimppi, Arkikortsu, fritsu, ja Ismo Laitela, tarkoituksenaan mennä Tuomiovuorelle imppaamaan savua. Gandalf päätti liittyä homojen seuraan sillä oli kyllästynyt pössyttelemään vesipiippua. Pian hän sai kuitenkin tietää, että Samin puolisolla Fritsulla oli itsetyydytyssormus, jonka saatananpalvoja Sauron halusi. Gandalf suostutteli homojoukkion kulkemaan tunnettujen huumediilerien hiisien horoluolaston läpi. Gandalf osti itse hiisiltä suuret määrät heroiinia. Mömmöissä Gandalf joutui tappeluun portsari Ballirokin kanssa, ja hakkasi Ballirokin puudildolla ja teki feikkikuoleman.

Gandalf syntyi kontulaisesta neitsyestä, Bilbosta, armon vuonna 1956. 12-vuotiaana hän muutti Gondoriin saatuaan paikan sen käskynhaltijan Denethorin narrina. Gandalf ihmestytti yleisöään huikeilla tempuillaan, ja hänet lähetettiin Tylypahkaan noitatohtori Harry Potterin oppilaaksi. Valmistuttuaan Gandalf palasi Keski-Maahan kiertelevänä taikatemppuilijana.

Shemale.jpg Tämä henkilöä käsittelevä artikkeli kaipaa tukevampaa ruokavaliota.
Voit auttaa Hikipediaa syöttämällä artikkelin henkilölle lisäkiloja.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut
Muilla kielillä