Esa Taberman

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
"Olen laskeskellut tovereitten kanssa:"
"En ole Fingerporin Heimo Vesa,hän ei ole edes sukulaiseni"
"En ole Esa Taberman,hän ei ole edes sukulaiseni"
Stop hand.png Tämä sivu on täyttä faktaa!
Aiheesta ei tarvitse repiä huumoria.

Esa Taberman (s. 1951) on turkulainen talonmies, historioitsija ja poliitikko. Hän luonnehtii maailmankatsomustaan neohumanistiseksi fascismiksi.[1]

Haukkui Väinö Kuismaa homoksi Suomi24-palstalla.[2]

Politiikassa[muokkaa]

Tabermanin poliittinen ura alkoi 70-luvulla Pekka Siitoimen Kansallis-Demokraattisessa puolueessa[3]. Sittemmin hän on ollut aktiivinen myös Suomen Sisussa ja Suomen Kansan Sinivalkoisissa, ollen vuoden 2007 eduskuntavaaleissa[4] Olavi Mäenpään ohella ehta äänikuningas Varsinais-Suomessa.[5] Taberman sai ehdokkuudelleen kannatusta yli puoluerajojen, muun muassa Jussi Halla-ahon suunnasta.[6]

Sotilasvallankaappaus[muokkaa]

Taberman on kaavaillut sotilasvallankaappauksen suorittamista Suomessa, jossa valtion päätösvalta siirrettäisiin erityisille kansantuomioistuimille. Taberman näkee välttämättömänä, että kansantuomioistuimet lähettäisivät reilun neljännesmiljoonan suomalaisia (poliittiset toisinajattelijat, vammaiset ja muut epänatsit) joko teloitettaviksi tai keskitysleireille, joiden tulisi oloiltaan vastata mahdollisimman autenttisesti Neuvostoliiton vankityöleirejä[7]. Samaan aikaan tämä tykkimies[8] kannattaa puolustusjoukkoihin perustettavaksi muusta kantahenkilökunnasta ja reserviläisistä erotettavaa, noin 20000 hengen erikoisjoukkoa, joka olisi "hyvin motivoitu".[9] Tabermanin ohella suomalaisten joukkotuhonnan tarpeesta Suomen Sisussa puhuu myös Klaus Elovaara.

Jäniskevennys[muokkaa]

Kansallismielisessä tarustossa Tabermanista käytetään myös nimityksiä Robespierre, Kritias, Aurelianus. Punamädättäjät ja kansanpetturit viittaavat Tabermaniin nimityksellä Lättäjalkainen Hylkeenryhtinen Ruputalkkari sekä Plösönaamalla, joskin jälkimmäinen on yhdistetty kahteen muuhunkin sisulaiseen Teemu Lahtiseen ja Jani Alanderiin[10]. Siinä missä Tabermanin aatetoveri Siitoinin yleisesti uskotaan nykyään vaikuttavan Valhallassa, sanotaan talkkarin majailevan kämyskenessä myyttiset mitat saavuttaneessa Turun Ruskeassa Talossa.

Habitus[muokkaa]

Esa Taberman ei seikkaile Fingerpori-nimisessä sarjakuvassa,hän ei ole Heimo Vesallekaan mitään sukua,tämä nyt vain nyanssina mainittakoon etteivät hupaisat henkilöhahmot mene sekaisin.

Aiheesta muualla[muokkaa]

Viitteet[muokkaa]

  1. http://hommaforum.org/index.php?PHPSESSID=bk08cnga1ssblvd4kcck5bfiv2&topic=530.msg31724#msg31724
  2. http://keskustelu.suomi24.fi/node/3711609#comment-19451034
  3. http://keskustelu.suomi24.fi/node/8627694#comment-41036880
  4. http://vaali.wikia.com/wiki/Varsinais-Suomen_vaalipiirin_ehdokkaat#Suomen_Kansan_Sinivalkoiset
  5. http://keskustelu.suomi24.fi/node/6406987
  6. http://www.halla-aho.com/scripta/olavi_maenpaa_ja_varsinaissuomen_vaalipiiri.html
  7. http://todellisuus.org/index.php?topic=235.msg3627#msg3627
  8. http://keskustelu.suomi24.fi/node/3075325#comment-15878400
  9. http://www.vaalikone.fi/eduskunta2007/naytaehdokas/Esa+Taberman/1018/4330
  10. http://keskustelu.suomi24.fi/node/9513052#comment-47061266