Eroapirkosta.fi

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Eroapirkosta.fi.png

Eroapirkosta.fi on verkkosivusto, joka tarjoaa sähköistä eropalvelua etenkin suomalaisille miehille kaikenlaisiin seksittömiin ja kuolleisiin parisuhteisiin. Palvelu välittää eroamispyynnöt postinumeroalueen suosituimpaan yökerhoon jonka taksijonossa eroaminen virallisesti tapahtuu. Illan päätteeksi virkapukuinen Kerberos pakottaa teidät eri autoihin ex-kumppanin kanssa. Vuodesta 2006 lähtien vastaavanlaisen lomakkeen on voinut täyttää myös valtionhallinnon virallisessa Kellin.fi -portaalissa.

Seinäjoen vapaa-seurustelijat avasivat palvelun vuonna 2003. Taustalla oli samana vuonna uudistunut Suuri vapauslaki, joka salli ruokakunnasta eroamisen ilman henkilökohtaista virastokäyntiä. Vuonna 2010 palvelu siirtyi Seurustelun tasa-arvo SETA ry:n omistukseen.

Sivuston yleisyydestä

Star.svg
Tämä artikkeli on kouluesimerkki siitä, miltä hyvä sivu voi näyttää. Tee näin.

Vuonna 2004 eroapirkosta.fi -palvelun kautta tehtiin noin 40 % kaikista seurustelueroista. Vuonna 2012 palvelu saavutti uskomattoman 97,9% markkinakakun.

Eroaminen sivuston kautta

Sivuston kysyttyä eroajalta henkilötiedot, uskontokunnan ja asuinpaikan eroaminen tapahtuu yhdellä kolmesta eri tavasta riippuen paikkakunnan hallinnoivasta maistraatista.

  1. Ok, ok, ok, ymmärrän ja enter. Maistraatti on vastaanottanut eroilmoituksenne seurustelusuhteesta.
  2. Melko vapaamuotoinen eroilmoitus seurustelusuhteen päättymisestä sähköpostissa. (Tässä voi käyttää Kellin.fi -portaalin asiakirjaa).
  3. Paperituloste ja perinteinen postilähetys.

Eroamisessa on ilmoitettava kuka eroaa ja kenestä. Syy erolle on vapaaehtoinen. Päiväys on pakollinen. Eroilmoitukseen tarvitaan vain yksi osapuoli.

Bussijupakka

Syksyllä 2004 vapaa-seurustelijat päättivät mainostaa sivustoa Veolian busseissa. Yhtiön toimitusjohtaja kielsi mainoksen. Seinäjoen vapaa-seurustelijat vetosivat yhtiön johtoon ja myös yhtiökokouksessa yhdenvertaisuusperiaatteeseen. Yhtiön mukaan sitä ei rikottu. Tästä Seurustelun tasa-arvo SETA ry jyrähti. Yhtiö piti kantansa. Kaikilla on oikeus monotoniseen tai vuorovaikutteiseen suhteeseen. Yhtiöllä on oikeus omaan päätöksentekoonsa.

Väestörekisteritempaus

Syksyllä 2006 vapaa-seurustelijat suunnittelivat mainoskirjeitä juuri 18 vuotta täyttäville. Väestörekisterikeskus kielsi osoitteiden myynnin tarkoitukseen. Aiemmin keskus oli kieltänyt osoitteiden myynnin rippileirien markkinointia varten, mutta toisaalta luovuttanut osoitteita aatteelliseen mainontaan ainakin puolueille. Vapaa-seurustelijat valittivat päätöksestä hallinto-oikeuteen.

Oikeuden mukaan seurustelulliseen katsomukseen vaikuttaminen on ”yksityisyyden piiriin” kuuluva asia, eikä eroapirkosta.fi -mainos näin rinnastu kaupalliseen mainontaan. Vapaa-seurustelijat valittivat asiasta KHO:een. Korkein hallinto-oikeus hylkäsi Seinäjoen vapaa-seurustelijat ry:n vaatimuksen äänestettyään.

Eroaminen sähköpostitse

Uusi Suuri vapauslaki vaatii ilmoituksen ruokakunnasta eroamisesta olevan ”kirjallinen” mutta ei ”allekirjoitettu”. Ruokakunnista saa erota sähköpostilla, koska sähköposti täyttää kirjallisen muodon vaatimuksen.

Maistraatit kieltäytyivät aluksi hyväksymästä sähköpostieroja. Vapaa-seurustelijat kirjelmöivät asiasta sisäasianministeriölle, joka suositteli maistraatteja hyväksymään sähköiset eroilmoitukset. Lähes kaikki maistraatit noudattivat ohjetta. Myöhemmin vapaa-seurustelijat kantelivat eduskunnan oikeusasiamiehelle kolmesta poikkeavasta maistraatista, jotka eivät noudattaneet suositusta; oikeusasiamies ratkaisi kantelun suosittelemalla yhtenäistä kantaa: ”Helsingin maistraatin tulkintaa ... voidaan pitää sääntelyn tarkoituksen valossa ahtaana. - - Helsingin maistraatti ei ole ylittänyt asiassa harkintavaltaansa. Pidän kuitenkin epätyydyttävänä sitä, että eri maistraateilla on erilainen käytäntö sähköposti-ilmoitusten hyväksymisessä. Helsingin maistraatti muutti käytäntöään oikeusasiamiehen ratkaisun jälkeen, ja myöhemmin myös loput maistraatit. Sähköisiin eroilmoituksiin siirtymisen jälkeen eroapirkosta.fi -sivuston kautta suhdesukkulointi Helsingissä tuplaantui.

Vetää vakavaksi.

Maistraateille jäi vielä eroa siinä, hyväksyvätkö ne eron suoraan lomakkeelta vai pitääkö eroajan käyttää omaa sähköpostiohjelmaa. Viimeksimainittu tapa on Seinäjoen vapaa-seurustelijoiden mukaan aiheuttanut monelle sydämentykytystä.

Tällä hetkellä enää Helsingin maistraatti ei hyväksy sähköistä eroilmoitusta suoraan Eroapirkosta.fi-palvelusta ilkivallan takia. Ravintola-alalla menee vähän heikosti. Ravintoloitsijat laittavat eroja vireille tuosta vaan. Näin he saavat asiakkaita. Helsingin eroilmoista suuri osa rekisteröityy etenkin viikonloppuisin klo 23-04.

Monogaamisten reaktioita

Eroapirkosta.fi-palvelun ”postimaksu maksettu” -kaavakkeita mukaillen Tampereen vakavamieliset ry lisäsi www-sivulleen kaavakkeen, jolla voi liittyä vakavamieliseen parisuhteeseen. Tätä seurasivat monet muut yhdistykset, ja kesään 2009 mennessä useimpien suurien ja keskikokoisten "monojen" www-sivuilla oli ainakin erillinen liittyminen-osio. Useimmilla monogaamien yhdistyksillä liittymiskaavakkeessa oli myös postimaksu maksettu. Suomen vakavamieliset monogaamit -yhdistys tekee yhteistyötä Suomi24 -treffipalvelun kanssa.

DramaticQuestionMark.png
Tiesitkö, että...
Tampereen vakavamieliset varasi osoitteet pirkkoon.fi, kuulunpirkolle.fi ja pirkkopaksuksi.fi

Kesäkuussa 2009 Suomen Mongaaminen Keskusjärjestö avasi valtakunnallisen ryhdypirkkoon-sivun. Sivun kautta voi liittyä vakavamieliseen parisuhteeseen. Parisuhde syntyy tietokoneohjelman avustuksella ns. randomisti. Ohjelma välittää tiedon paritteluhaluisesta yhdistykselle, joka ottaa yhteyttä. Onnea arvontaan!

Ryhdypirkkoon-sivu on vastaisku eroapirkosta.fi -palvelulle. Vuoden 2009 aikana ryhdypirkkoon-sivua käytti vajaat 3 000 ihmistä. Vantaan vakavamielisten mukaan vuonna 2005 tammi-lokakuussa heille on tullut 50 jäsentä tällaisen liittymiskaavakkeen kautta ja vuoden 2006 aikana 70 jäsentä. Espoon vakavamieliset saa vuosittain noin 500 jäsentä Internet-sivujensa kautta. Valtakunnallista koottua tietoa eri yhdistysten liittymissivujen käytöstä ei ole julkaistu.

Ilmoitusluontoisesti vakavamieliseen parisuhteeseen voi yleensä liittyä vain aiemmin lapsen siittänyt ja kotielämään todistettavasti sopeutunut ja sittemmin eronnut henkilö. Tämä monimutkaistaa tilannetta. Ryhdypirkkoon-sivua ei pystytä tekemään yhtä yksinkertaiseksi kuin eroapirkosta.fi-palvelua

Alavuden Tuurin monogaami.

Täysin automaattinen liittymissivu on Alavuden Tuurin monogaameilla. Tuuria.fi -sivun kautta liittyminen tapahtuu heti lomakkeen täytön yhteydessä ilman lisätoimenpiteitä. Vaasassa liittyminen vaatii psykologilla ja urologilla käyntiä. Parisuhteeseen liittyminen siis vaihtelee suuresti paikkakunnittain.

Tietoturva

Eroapirkosta.fi ei tallenna eroajien nimiä eikä henkilötunnuksia. Sen sijaan muuta dataa voidaan myöhemmin käyttää tilastotieteellisiin tiedotteisiin, joissa kerrotaan esimerkiksi kiiman lisääntymisestä tietyllä postinumeroalueella, kertoo palvelusta vastaava naantalilainen järjestöaktiivi ja tilauspuuseppä Petri Katiska.

Aiheesta muualla