Erich von Däniken
![]() |
Tämäkin sivu kertoo UFOista Siksi tällä sivulla voi joutua siepatuksi |
Erich von Däniken | ||||||||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
|

”Avaruusolentojen tärkein tehtävä oli hedelmöittää Maan asukkaat siemenellään”
~Erich von Däniken
Erich von Däniken tunnetaan parhaiten teorioistaan, joiden mukaan humanoidit ohjailevat ihmiskuntaa pelikonsolien avulla takapihaltaan.
Von Dänikenin suku[muokkaa]
Erich von Dänikenin isoisä oli kotoisin Suomesta, jossa hänen nimensä oli Teppo Äänikenttä. Hän muutti Dubliniin jossa hän kohtasi huumepsykoosiin vaipuneen George Berkeleyn. Päiväkirjoissaan Teppo Äänikenttä nimittää häntä Yrjö Perkeleeksi. Teppo esitti Berkeleylle teoriansa, jonka mukaan kuu on juustoa.
”Usko nyt Yrjö Perkele, että kuu on juustoa”
~Teofilus von Däniken
Berkeley kehotti Teppoa valmistamaan juustoa ja muuttamaan Sveitsiin. Sveitsissä hän muutti nimensä Teofilus von Dänikeniksi. Hän omisti loppuelämänsä juustonvalmistukselle ja pyrki saamaan aikaan samanlaista juustoa kuin mistä kuu on muodostunut. Teofiluksen poika Bartolomeus abduktoitiin Betelgeuzeen jossa hän oli sukupuoliyhteydessä humanoidinaisen kanssa. Tästä aktista syntyi Erich von Däniken.
Von Däniken astuu parrasvaloihin[muokkaa]
Pikku Erich varttui nopeasti ja teki usein vierailuja maapallolle isoisänsä luokse. Pian hän kiinnostui arkeologiasta ja oudoista esineistä, kuten perunankuorimaveitsistä ja tulisista vaunuista jotka oli valmistettu täysin tuntemattomalla tekniikalla. Matkoillaan hän tutustui avaruuslifari Ford Prefectiin joka opetti Erichin liftaamaan ja kohta hän saavuttikin suurliftarin arvonimen.
Von Dänikenin tutkimukset[muokkaa]
Maapallolla Erichin huomio kääntyi Pääsiäissaareen. Tutkimuksissaan Erich havaitsi pian että pääsiäispupu on peräisin Pääsiäissaarelta, jonka asukkaat olivat muuttuneet pupun lähdön jälkeen täysin munattomiksi. Selvittetyään tämän arvoituksen Erich lähti Amerikkaan ja alkoi Ford Pefectin neuvosta kehitellä ohiajaville avaruusliftareille laskeutumisalustoja Atacaman autiomaahan. Tämän jälkeen Erich alkoi selvittää Esterin perseen arvoitusta. Eläkkeelle jäätyään Erich ryhtyi kirjoittamaan kirjoja näistä oudoista ilmiöistä ja saavutti runsaasti mainetta ja mammonaa.
Von Dänikenin teoksia[muokkaa]
- Avaruusvierailun käytösopas
- Avaruusalusten ja tulisten vaunujen huolto-opas
- Suomi-betelgeuze-sveitsi-sanakirja
- Tee-se-itse avaruusalusten laskeutumisalusta
![]() |
edeltäjä: Bartolomeus von Däniken |
![]() Betelgeuzen suurliftari |
seuraaja: Ford Prefect |