Emu

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
”Missä EMU, siellä Ongelma”
~Timo Soini
EmoSmall.jpg

Dodoanb.gif

Emu on sukupuuttoon kuollut jättiläislintulaji. Emuja esiintyi monissa Suur Saksan EU:n niemen notkojen ja saarenmaiden metsissä ja lammissa ja pankeissa. Emun perusluonne oli tyhmä ja byrokraattinen ja ulkonäkö iso, ruma ja sinikeltainen.

Emu oli luonteeltaan varomaton eikä se karttanut ihmisiä vaan yritti liiankin tuttavalliseksi. Tämän vuoksi niitä oli helppo pyydystää. Monien aikalaislausuntojen mukaan emun liha ei ollut mitenkään erityisen maukasta.

[muokkaa] Sukupuutto

Emu kuoli sukupuuttoon kun eurooppalaiset söivät tätä liikuntakyvytöntä ja hidasta ja rujoa lintua. Emun sukupuuttoon kuolemisen jälkeen eurooppalaiset ovat aloittaneet syömään EU -ta, joka on emun sisarlaji. EU:n sukupuuttoon kuoleminen ei ole kovin odotettua -mutta samaa sanottiin emustakin. Moni, kuten Timo Soini ovat sitä mieltä että EU:kin on sukupuuttoon kuolemassa ja kannustaakin siksi ihmisiä syömään ja repimään EU:n hengiltä. Sillähän siitäkin päästään, onhan tämä jo historiaakin katsoen tehokkaaksi keinoksi havaita.

Ihmisten harjoittama ahneus ei ollut ainut syy emun sukupuuttoon kuolemiseen, vaan lisäharmia toivat erilaiset eläimet kuten koirat ja siat. Viimeinen emu kuoli sikojen tappamana. Uuden tutkimuksen mukaan emun ongelmana kuoli runsaasti ulkopolittiseen pyörremyrskyyn, joka heikensi sen toimivuutta jo ennen kuin ensimmäinen havainto julkistettiin kansalle, joten sukupuutto ei ehkä ole täysin ihmisen syytä.

Information.gif Tämä artikkeli ei ehkä ole paskaa, muttei se mikään loistavakaan ole.
Pienellä työllä tästä artikkelista saa sellaisen. Jatkokeskustelua keskustelusivulla.

[muokkaa] Katso myös

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut
Muilla kielillä