Dosentti

Hikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Dosentit lensivät ensimmäisen kerran Suomeen myöhäissyksyllä 1939, jolloin Suomi aloitti vihollisuudet Neuvostoliittoa vastaan (koulukirjoista luettu on tämä!). Kun dosentti pukeutuu vieraanmaan pukimiin ja nousee lentokoneeseen ja hyppää sieltä jossakin vaiheessa alas, hänestä muotoutuu desantti. Näin ollen dosentista tulee desantti ja yleinen pahantekijä ja jahdattavanalaiseksi muodostuva riistaeläin. Desantiksi muotoutunut dosentti aiheuttaessaan vihiä paikallishallinnossa saa oitis kannoilleen ämpärikomppanian, joka on paitsi nostomiehistä muodostettu, myöskin erikoistunut vaikeissa olosuhteissa metsäpaloja sammuttamaan sekä vihollisia tuhoamaan. Kriisiaikoina desantteja voi kohdata kaikkialla: maakellareissa ja -kuopissa, aittojen ylisillä ja hylättyjen omakotitalojen (erityisesti Lapissa) vinteillä. Desantti on ollut varsin tavallinen tuttavuus myöskin syrjäseutujen maitolaitureilla. Nykypäivien desantit viihtyvät parhaiten yliopistoissa, jotka ovat vasemmistolaisen ilmapiirin viimeisiä linnakkeita. Erityisesti oikeussosialismin dosentti desantti Johan Bäckman on ottanut asiakseen estää suomalaisia ajautumasta sukulaiskansamme virolaisten tavoin venäläisvastaisten faschististen voimien vietäviksi sekä USA:n pikku-adjutanttien, kuten Alexander Stubbin, ketkutettaviksi.

[muokkaa] Dosentin/desantin tehtävät

Tämän päivän desantit soluttautuvat useimmiten rock-konserttiyleisön joukkoon. Kuvan porukka ikuistettiin Slip Knot -bändin erätauolla jossakin Pohjanmaalla.

[muokkaa] Desantin olemus

Sota-aikana desantit pukeutuvat mielellään vihollismaan sotilasunivormuun herättääkseen mahdollisimman vähän huomiota. Rauhanaikana desantit pukeutuvat nahkatakkeihin ja peittävät silmänsä aurinkolaseilla, jottei heitä tunnistettaisi. Desantti esiintyy väkijoukossa aina luottamuksellisen tuttavallisesti ja ryhtyy piakkoin uteliaaksi. Desantteja silmälläpitäen Supo on kouluttanut erityisiä dosenttikoiria, jotka tunnistavat vakoojat oitis joko hengitysilmasta tai mahorkanhajusta.

[muokkaa] Katso myös

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut