Chester Alan Arthur

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Chester Alan Arthur
C A Arthur.jpg
Yhdysvaltain presidentti
vallassa 18811885
edeltäjä James A. Garfield
seuraaja Grover Cleveland
syntyi tuntematon
tuntematon
kuoli tuntematon
tuntematon
puolue Yhdysvaltain rebublikaanit (kai)
Wiki-deathstar.png
Tosikoille ja heille, joita aihe lähemmin kiinnostaa, on Wikipediassa artikkeli Keksitystä C.A.A.:sta.


Chester Alan Arthur (s. ennen puhelimen keksimistä, k. ennen radion keksimistä) oli muka Yhdysvaltojen 21. presidentti vuosina 18811885. Tosiasia kuitenkin on, ettei sellaista henkilöä kuin Chester Alan Arthur ole koskaan ollut olemassakaan. Hän on pelkkää mielikuvituksen tuotetta ja esimerkki törkeästä historian vääristelystä. Chester Alan Arthuria ei ollut olemassa.

"Todisteet"[muokkaa]

Chester Alan Arthurin olemassaolosta ei ole yhtäkään pitävää todistetta. Hänen elämästään ei ole jäänyt ainuttakaan suoraa kirjallista todistetta. Arthurista ei ole yhtään kiistattoman aitoa valokuvaa. Maalauksia on useampia, mutta ne eivät paina vaa'assa yhtä paljon kuin oikeat valokuvat. Chester Alan Arthurin väitetystä presidenttikaudesta ei ole säilynyt ainuttakaan aikalaisdokumenttia. Yhdysvaltojen liittovaltion arkiston materiaalista ei ole löytynyt yhtään mainintaa kenestäkään Chester Alan Arthur -nimisestä henkilöstä. Yhteenvetona voidaan todeta, että ei ole ainuttakaan syytä olettaa kenenkään Chester Alan Arthurin milloinkaan olleen Yhdysvaltain presidenttinä. Jopa Wikipediassa pidetään häntä silti todellisena henkilönä. Se siis Wikipedian paljonpuhutusta lähdekritiikistä.

Salaliitto[muokkaa]

Tätä valokuvaa pidettiin pitkään todisteena Chester Alan Arthurin olemassaolosta. Uudempi tutkimus on kuitenkin paljastanut, että tosiasiassa kuva esittää newyorkilaista pankkivirkailijaa Robert P. Glaworthya.

Koko "Chester Alan Arthur" on siis pelkkä massiivinen salaliitto. On kuitenkin epäselvää, kuka asiaintilasta oikein hyötyy. Onkin esitetty, että kyseessä olisikin eräänlainen huvin vuoksi -salaliitto, jolla ei ole harhaanjohtamista syvällisempää tarkoitusta. Koska Arthurin olemassaolon tueksi on kuitenkin jälkeenpäin keksitty valtava aineisto, on vaikeaa uskoa, että joku ryhtyisi moiseen urakkaan pelkästä pyyteettömästä pilailunhalusta. Kuitenkin tämän ilkivallan voi selittää olevan sadismia eikä pilaa (esim. edelisen presidentin murha). Asiaa on kuitenkin tutkittu hämmästyttävän vähän, mikä viittaa siihen, että tietyt tahot pyrkivät aktiivisesti estämään totuuden paljastumista Chester Alan Arthurista.

Katso myös[muokkaa]

Aiheesta muualla[muokkaa]


Shemale.jpg Tämä henkilöä käsittelevä artikkeli kaipaa tukevampaa ruokavaliota.
Voit auttaa Hikipediaa syöttämällä artikkelin henkilölle lisäkiloja.