Auringonpilkut

Kohteesta Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Auringonpilkut ovat Auringossa aika-ajoin esiintyviä pilkkuja, jotka erottuvat tummina läikkinä auringon pinnalla. George W. Bush on määrännyt, että vuoteen 2020 mennessä ihminen on laskeutuva auringon kamaralle ja tutkiva ja selvittävä auringonpilkkujen alkuperäisen merkityksen. Hanke saattaa aiheuttaa Yhdysvalloissa ja Nafta-maissa veronkorotuksia, mutta koska jenkit pääsivät ensiksi Kuuhun, on täysin luonnollista, että he pääsisivät myös ensimmäisinä Aurinkoon. Vakuudeksi George W. Bush on ilmoittanut pyrkivänsä pysyttelemään Jumalan kanssa väleissä, jotta tämä onnistuisi.

Auringonpilkkujen yleisiä vaikutuksia[muokkaa]

Kun auringonpilkku kasvaa tarpeeksi suureksi, se viilentää ilmaa varsin mukavasti.

Kuten Kuun vetovoimalla, myös auringonpilkuilla on vaikutusta siihen, kuinka ihmiset käyttäytyvät. Auringonpilkkujen epäillään aiheuttavan seuraavia ilmiöitä:

  • Epäselvä puhuminen.
  • Teputtava edestakainen kävely.
  • Selittämättömät raivokohtaukset.
  • Matti Vanhasen II hallitus.
  • Auringon pilvistyminen ennen aikojaan.
  • Liian selvästi paljain silmin erottuvat planeetat.

Auringonpilkut ja kasvihuoneilmiö[muokkaa]

Auringonpilkut ovat auringon kylmimpiä alueita. Näin ollen niiden jäähdyttävän vaikutuksen uskotaan myös edesauttavan kasvihuoneilmiön hidastamisessa maapallolla. Yhdysvalloissa onkin esitetty vetoomus, että auringonpilkkujen määrä monisatakertaistettaisiin nykyisestä, jotta ilmaston lämpeneminen maapallolla hidastuisi. George W. Bush on luvannut tehdä asiassa kaikkensa, mutta ei ole vielä kertonut miten.

Alan kirjallisuutta[muokkaa]

  • Mopolla tähtiin
  • Pyrstötähtien pyydystäminen iltataivaalta paljain silmin
  • Kosmonautin avaruusmatkailua I–II
  • Minä, astronautti Mike
  • Minä, astronautti Jim
  • Minä, Saturnus-raketti
  • Minä, Tapani Kansa
Aurinkokunnan osaset
Aurinko | Merkurius | Venus | Maapallo | Kuu | Mars | Jupiter | Saturnus | Uranus | Neptunus | Pluto | Halleyn komeetta | Voyager III | Sputnik