Augustus

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
AVGVSTVS
Augustus.jpg
Augustus sai senaatilta diktaattorin valtuudet kiinnittämällä senaattorien huomion toisaalle. "Katsokaa, Kleopatra! Läpikuultavassa pellavaleningissä!"
Rooman keisari
vallassa 27 eaa.–14 jaa.
edeltäjä -
seuraaja Tiberius
syntyi 23. syyskuuta 63 eaa.
Rooma
kuoli 19. elokuuta 14 jaa.
Nola, Campania
puolue Yksinäiset triumvirit rp

Augustus (syntyjään Gaius Octavius Thurinus, 63 eaa.–14 jaa.) oli Rooman ensimmäinen keisari, verollepanija, hyvien hallitsijoiden esikuva ja vallanhimoinen, perverssi pieni käppänä. Hän ajoi Rooman sisällissotaan turvatakseen rauhan ja aloitti Pax Romanan turvatakseen sodan. Hän keräsi itselleen myös suuren arvonimikokoelman.[1] Augustus loi Roomaan diktatorisen keisarivallan perinteen, mutta päätti kaukonäköisesti kutsua ko. prosessia ”tasavallan restauraatioksi”.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Nousu valtaan

Gaius Octaviuksen isä (joka sattui olemaan nimeltään Gaius Octavius; oi mielikuvituksen lentoa!) oli senaattori ja näin ollen Rooman tasavallan merkittävimpiä lahjottavissa olevia viranhaltijoita. Hän erkani maailmasta poikansa, tulevan Augustuksen, ollessa nelivuotias yritettyään lahjoa vanhan viikatemiehen siinä onnistumatta. Octaviusten suku ei ollut kovin merkittävää tai arvostettua, ja nuorelle Octaviukselle sukukokoukset hanurinsoittoineen ja sietämättömien lestadiolaisserkkujen tapaamisineen olivatkin yhtä tartarosta.[2]

Aluksi vaikutti siltä, että nuoresta Octaviuksesta tulisi rauhallinen ja merkityksetön pikkuvirkamies. Vallanjanoisen joukkomurhaajan ura kuitenkin avautui yllättäen sukulaisuussuhteen kautta. Octaviuksen äidin eno sattui olemaan muuan Gaius Julius Caesar, joka oli onnistunut näyttävästi muutamassa jutussa, kuten transalppisen Gallian valloituksessa ja joka oli etenemässä kohti Rooman tasavaltalaisen hallitusmuodon normaalia huippua eli vainoharhaisen[3] sotilasdiktaattorin virkaa. Octavius tutustui Caesariin teini-ikäisenä, ja isätön nuorukainen herätti Caesarissa ilmeisesti isällisiä tunteita. Caesarin tuntien on tosin mahdollista, ellei jopa todennäköistä, että Octavius herätti hänessä myös hieman toisenlaisia tunteita, mutta urakehityksen eteen on oltava valmis tekemään uhrauksia, kuten Octaviuksella oli tapana ajatella. Kerran se vain kirpaisee.

Sinäkin, Brutukseni! Siis kaadu, Caesar! Joku voisi lannistua, jos hänen tärkeimmälle tukijalleen kävisi näin, mutta Octavius ei ollut mikään luovuttaja. Hän alkoi myös ihailla Caesarin draaman tajua ja mietti koko loppuelämänsä vaikuttavia viimeisiä sanoja. Hän päätyi ratkaisuun, jonka onnistuneisuutta voi arvioida artikkelin lopussa.

Caesar otti Octaviuksen suojelukseensa – tosin hänellä oli outo käsitys suojelusta, sillä hän otti nuorukaisen mukaan sotaretkelleen Hispaniaan 46 eaa. ja suunnitteli samaa järjestelyä tulevalle Parthian-matkalleenkin. Octaviuksen uranäkymät, Caesarin uranäkymistä puhumattakaan, muuttuivat dramaattisesti, kun Caesar sai kymmeniä vakavia pistohaavoja ja kuoli niihin Roomassa 15. maaliskuuta 44 eaa. Kun kansa reagoi Caesarin kuolemaan voimakkaasti, Brutus yritti selittää, että valitettava välikohtaus oli pelkkä Cassiuksen kokoaman polttariporukan jäynä, joka karkasi käsistä. Brutus ja Cassius joutuivat pakenemaan Kreikkaan. Octavius, joka oli Illyriassa nykyisen Albanian tienoilla Caesarin kuollessa, riensi välittömästi Roomaan testamentinlukutilaisuuteen saadakseen tietää, oliko Caesar jättänyt lupaamansa Arabian astiaston hänelle. Caesarin testamentti paljasti, että tämä oli adoptoinut Octaviuksen pojakseen. Octavius hankki itselleen välittömästi yksinoikeuden Caesarin nimeen[4] ja alkoi kutsua itseään nimellä Gaius Julius Caesar Octavianus.

Octaviuksen saapuessa Roomaan Caesarin kuoleman jättämä valtatyhjiö oli jo ehtinyt täyttyä Marcus Antoniuksen ja Marcus Aemilius Lepiduksen eksponentiaalisesti paisuvilla egoilla. Octavius piti itseään Caesarin™ nimen ja vallan perijänä. Antonius ja Lepidus olisivat huomauttaneet, että tasavallassa korkeimman hallitsijan valta ei ole perinnöllinen, elleivät olisi huomanneet, että heillä itsellään oli vielä vähemmän perusteita asemalleen. Niinpä he kysyivät toisiltaan ”What would J. C. (Julius Caesar) do?” Vastaus löytyi nopeasti – Octavius, Antonius ja Lepidus toistivat historian solmimalla ns. toisen triumviraatin.[5]

Caesar oli haaskannut valtion varat eri tarkoituksiin, kuten sisällissotaan Pompeiusta vastaan, valloitussotiin ja useisiin epäonnisiin hiustensiirto-operaatioihin, joten tuoreiden triumvirien oli saatava nopeasti lisää käteistä. Koska varsinkaan Antonius ei ollut luottokelpoinen ja pikavipit jouduttiin tekstiviestien puutteessa järjestämään niitä huomattavasti hitaampien kirjekyyhkyjen avulla, päätyi kolmikko käyttämään proskriptiomenettelyä. Proskriptio oli erittäin kätevä menetelmä:

  1. Valitse henkilö, josta et pidä. Lisää henkilön nimi proskriptioluetteloon.
  2. Henkilöstä tulee näin lainsuojaton. Murhaa henkilö ja takavarikoi hänen omaisuutensa (järjestys vapaavalintainen).

Kukin triumviri laati siis oman henkilökohtaisen inhokkilistansa (terapeuttista, kokeile joskus!) valiten listalle rikkaita henkilöitä, joista eivät pitäneet poliittisista tai hiustyyliin liittyvistä syistä. Luetteloita verrattiin ja kävi ilmi, että jokainen tirumviri oli valinnut omalle tappolistalleen kahden muun sukulaisia ja ystäviä. Sivistyneen kaupankäynnin hengessä kolmikko sopi, että oli esimerkiksi OK murhauttaa Octaviuksen serkunpoika, jos vastaavasti tapettiin Lepiduksen appivanhemmat.[6] Proskriptio pantiin täytäntöön. Valtio – siis nuo kolme miestä – saivat kosolti rahaa, 200 ärsyttävintä senaattoria sai jälkimaineen tasavallan marttyyreina ja 2000 roomalaisaatelista sai muuten vain menolipun Haadekseen. Erityisesti senaattori Ciceron mielestä menettely oli päätön ja käsittämätön. O tempora o mores.

Octavius osoitti jalomielisyytensä myötävaikuttamalla aktiivisesti siihen, että edesmennyt kansansuosikki Caesar julistettiin jumalaksi 42 eaa. Samalla Octaviuksesta sattui tulemaan (adoption kautta, mutta silti) jumalan poika. Kyseinen titteli näytti erityisen hyvältä CV:ssä Rooman yksinvaltiaan virkaa hakiessa.

[muokkaa] Triumviraatti ja sen hajoaminen

Triumvirit jäljittivät Rooman most wanted -listan kärjessä olleet Caesarin salamurhaajat Brutuksen, Cassiuksen ja Lee Harvey Oswaldin Makedoniaan, missä heidät 40 eaa. tuhottiin ja pidätettiin, tässä järjestyksessä. Kukaan ei keksinyt enää aihetta enempään verenvuodatukseen, joten Antonius, Lepidus ja Octavius jakoivat valtakunnan keskenään. Antonius häipyi tämän jälkeen Aleksandriaan tutustumaan Egyptin nähtävyyksiin kuningatar Kleopatran makuukammarista käsin, mikä jätti aloitteen Octaviukselle ja Lepidukselle. Octavius sattui olemaan näistä kahdesta se, joka ei ollut nysväri, joten hän sai hallinnossa etulyöntiaseman.

Octavius kamppaili Sisiliassa piratismia vastaan. Sitä harjoitti Pompeius Suuren poika Sextus, joka oli päättänyt viedä Caesarin ja isänsä välisen riidan toiseen polveen. Octavius haastoi Sextus Pompeiuksen meritaisteluun Sisilian rannikolla 36 eaa., mutta eksyi innokkaana pelurina kaleerinsa kasinokannelle, jolloin aseveli Marcus Agrippa sai ottaa Pompeiuksesta voiton Octaviuksen nimiin. Lepidus saapui taisteluun Octaviuksen tueksi, päätyi niin ikään kasinolle ja yritti petkuttaa ventissä, minkä takia Octavius syrjäytti hänet. Jäljellä oli enää Marcus Antonius, joka leikki Kleopatran kanssa Osirista ja Isistä.

[muokkaa] Sisällissota

Augustus ei saanut koskaan mainetta suurena sotapäällikkönä. Hän ei tosin ollut pelkuri, mutta halusi aina varjella silmiään ja asetti ne taistelun ajaksi erilliseen suojakoteloon, mikä vaikeutti hänen kykyään arvioida taistelukentän muuttuvaa tilannetta.

Octaviuksen tarve jäljitellä adoptioisäänsä kaikessa sai hänet lopulta aloittamaan uuden sisällissodan. Octavius antoi nimettömiä tietoja Antoniuksen ja Kleopatran yksityiselämästä Rooman skandaalilehdistölle mustatakseen Antoniuksen maineen. Vuonna 32 eaa. muutama VII päivää -lehden tutkiva journalisti sai käsiinsä Antoniuksen henkilökohtaisia asiakirjoja, jotka Octavius luki ääneen senaatissa. Senaatti julisti Egyptille sodan siksi, että asiakirjat paljastivat Antoniuksen toimineen maanpetoksellisesti, mutta myös siksi, että Octavius saisi vihdoin tahtonsa läpi eikä enää pakottaisi senaattoreja kuuntelemaan korvat punaisina Antoniuksen intiimiä kirjeenvaihtoa.

Ratkaisu saatiin Aktionin meritaistelussa Kreikassa 2. syyskuuta 31 eaa. Aktio Aktionissa alkoi lupaavasti, mutta aktuaalisesti Antonius ja Kleopatra purjehtivatkin pois paikalta kesken kaiken, kun taisteluaktion melu häiritsi heidän keskinäisiä aktejaan. Octavius seurasi pariskuntaa Egyptiin seuraavana vuonna, ja pari päätti päivänsä huomattavan ylidramaattisesti. Egypti liitettiin Rooman valtakuntaan, Caesarin ja Kelopatran poika Caesarion eli Egyptin Ptolemaios XV murhattiin (Octavius halusi olla Caesarin suosikkipoika – ja myös ainoa) ja Octavius palasi Roomaan katsomaan, mitä hänen valtakunnastaan oli jäljellä.

[muokkaa] Keisari

Octavius oli nyt Rooman kiistaton valtias. Ikävä kyllä hänen asemallaan ei ollut mitään laillista pohjaa. Senaatti järjesti sellaisen avuliaasti, pitäähän miestä auttaa mäessä ja eritoten huipulla. Octavius, joka oli aina pitänyt teatterista, käsikirjoitti, ohjasi ja esitti pääosan näytelmässä ”Vastentahtoinen diktaattori pelastaa tasavallan”. Senaatti sai erityismaininnan parhaasta sivuosasta. Draama esitettiin tammikuussa 27 eaa., kun Octavius luovutti hallussaan olevan vallan senaatille, joka luovutti sen välittömästi takaisin. Octaviukselle tarjottiin kuninkaan ja diktaattorin virkaa, mutta hän kieltäytyi kainosti ottaen sen sijaan – vastentahtoisesti ja uhrautuvasti – konsulin, ylipapin, imperaattorin, censorin ja tribuunin virat. Senaatti oli niin vaikuttunut Octaviuksen vaatimattomuudesta, että lisäsi tämän tittelikokoelmaan vielä harvinaiset keräilykappaleet princeps (”ensimmäinen kansalainen”), Pater Patriae (”isänmaan isä”) ja Augustus (”kunnianarvoisa, jota mielistelemme hämmästyttävän läpinäkyvästi”) – siis jos jumalan pojan titteli alkaisi jossain vaiheessa kyllästyttää, valinnanvaraa olisi. Octavius mieltyi Augustus-arvonimeen ja alkoi käyttää sitä virallisena nimenään. Hän selitti nimenvaihdosta sillä, että pystyi näin pakoilemaan ihailijoitaan – hänhän oli ennen kaikkea vaatimaton mies, kuten muistatte.

Valtaoikeuksiensa nojalla Augustus sai kutsua senaatin koolle, esittää lakialoitteita, kumota senaatin päätöksiä vetollaan ja tehdä mm. mitä tahansa.

[muokkaa] Yksityiselämää

Augustuksen henkilökohtaisessa elämässä tärkein henkilö (hänen itsensä jälkeen) oli hänen kolmas vaimonsa Livia Drusilla, jonka hän nai 38 eaa. Livia oli vaikutusvaltaisesta Claudiusten suvusta. Augustuksen kosinta oli epätavallinen, ja historioitsija Erraticus on tallentanut sen jälkipolville:

Augustus (tuolloin vielä Octavius): Livia, tuletko vaimokseni? Olemme kuin luodut toisillemme: olemme molemmat ahneita, juonittelevia ja itserakkaita paskiaisia.

Livia: Octavius, tulisin kyllä, mutta kuten tiedät, olen jo naimisissa. Lisäksi mieheni istuu seurassamme.

Tiberius Claudius Nero: Niin istun.

Augustus: Ymmärrän. Sitten emme voi muuta kuin odottaa, josko miehesi sattuisi kuolemaan. Onnettomuuksiahan tapahtuu niiiiiiin helposti ja yllättäen...

Tiberius Claudius Nero: Ööh, Livia, ehkä meidän kannattaisi ottaa ero...?

Augustus: Kappas! Tämäpä sattui hyvin!

Augustus oli perhekeskeinen konservatiivi, joka sääti tiukan moralistisia lakeja ja ajoi tyttärensä maanpakoon aviorikoksesta. Tämä oli jälleen yksi Augustuksen itselleen käsikirjoittamista rooleista, tällä kertaa näytelmästä ”Perinteisiin arvoihin nojaava hyveellinen maan- ja perheenisä”. Tämän näytelmän kohdalla lavastus kuitenkin petti, sillä esiripun raosta näkyi, miten Augustukselle itselleen toimitettiin nuorehkoja tyttöjä liukuhihnalla (jonka arkkitehti Vitruvius suunnitteli erityisesti tähän tarkoitukseen). Livia ei valittanut tilanteesta, mahdollisesti siksi, että säilyneiden kuvausten perusteella Augustus oli lyhyt, hörökorvainen, huono- ja harvahampainen ja haisi sipulille.

[muokkaa] Augustuksen aika

Augustuksen hallintokausi muistetaan Rooman kulta-aikana, lähinnä siksi, että Augustus käski Vergiliuksen ja Horatiuksen kirjoittaa niin runomuodossa. Tämän jälkeen lukemattomat sukupolvet ovat joutuneet koulussa lukemaan runoilijoiden progandistista mielistelyä, mikä on muuttanut Vergiliuksen sekä Horatiuksen kielet ruskeiksi ja Augustuksen ajan kultaiseksi.

Hallintokautensa aluksi Augustus otti kunnian Caesarin aloittamista rakennusprojekteista ja pröystäili, että oli saanut Rooman tiilisenä ja jätti sen jälkeensä marmorisena. Saavutus ei vedä vertoja Nerolle, joka sai Rooman marmorisena ja teki siitä tuhkaisen. Muita Augustuksen saavutuksia oli se, että häneltä kävi käsky, mikä takia Jeesus syntyi eläinsuojassa. Tämä verollepano ei tosin ollut ensimmäinen ja kuningas Herodes oli tuolloin maannut haudassa jo vuosikaudet, mikä vain osoittaa, että Matteuksella ja Luukkaalla ei ollut hajuakaan siitä, mitä kirjoittivat. No, Quirinius sentään oli Syyrian maaherrana, pisteet siitä.

[muokkaa] Pax Romana

Arminius on latinalaistettu muoto nimestä Hermann.

Augustus ilmoitti tuovansa maailmaan viimein rauhan. Hän läimäytti Januksen temppelin ovet kiinni[7] ja aloitti Rauhan (Pax) kultin. Augustus luki Georgius Orvelliuksen teoksen MCMLXXXIV ja lainasi sieltä mietelauseen ”sota on rauhaa”. Augustus aloitti Pax Romanan eli roomalaisen rauhan ajan valloittamalla Helvetian, Belgican, Batavian, Rhaetian, Noricumin, Pannonian ja osia Germaniasta. Hän soti johdonmukaisesti rauhan puolesta.

Pahimman sotilaallisen tappionsa Augustus kärsi Teutoburgin metsässä Germaniassa vuonna 9, kun Quintilius Varuksen legioona tuhottiin germaanien väijytyksessä. Väijytyksen takana oli germaanipäällikkö Arminius (Hermann), joka petti roomalaiset liittolaisensa. Augustus takoi ensin päätään pylvästä vasten, mutta lopetti, kun hänen lääkärinsä huomautti, että moisesta seuraavat vammat pakottaisivat kuvanveistäjät kaunistelemaan keisarin piirteitä vielä aiempaakin enemmän. Augustus rauhoittui ja luopui ajatuksesta valloittaa koko Germania. ”Jos jätämme germaanit rauhaan, he pysyvät rauhallisina”, Augustus päätteli ja kokeili ihan oikeaa Pax Romanaa.

[muokkaa] Seuraaja ja kuolema

Augustukselle ei mikään tuntunut olevan mahdotonta. Hän oli noussut parissakymmenessä vuodessa mitättömyydestä Rooman hallitsijaksi. Hänen perillisillään sen sijaan oli vaikeuksia pysyä hengissä varttia pidempään aina uuden testamentin laatimisen jälkeen. Kaikki Augustuksen kaavailemat perilliset kuolivat merkillisten onnettomuuksien ja kummallisten tautien uhreina. ”Sepä todella, todella ikävä sattuma”, Livia kommentoi silmät suurina. Augustuksen oli lopulta käännyttävä Livian Claudius-suvun puoleen perillistä hakiessaan. Tämän jälkeen kuolemantapaukset loppuivat.[8] Kun siis kaikki Juliusten suvun miespuoliset perilliset olivat joutuneet mystisten kuolemantapausten uhreiksi, adoptoi Augustus Tiberiuksen, Livian pojan tämän aiemmasta avioliitosta, vuonna 4. Augustuksen tuore poika oli 44-vuotias, ja keisarin yritys tutustua tähän tinalegioonalaisleikkien välityksellä oli tuhoon tuomittu. Tiberiuksesta tuli katkera, julma ja himokas – Augustus löysi siis todellista keisariainesta.

Lomaillessaan Etelä-Italiassa kesällä 14 Augustus sai tyypillisen turistiripulin tyypillisine seurauksineen ja heitti henkensä 19. elokuuta, noin kuukautta ennen 76. syntymäpäiväänsä. Nyt Augustuksella oli taas käyttöä teatteriharrastukselleen. Hän kaivoi esiin käsikirjoituksensa näytelmään ”Isänmaan rakastettu johtaja nöyränä kuolinvuoteellaan”. Näytöksen päätteeksi hän lausui hyvin harjoitellut viimeiset sanansa

Acta est fabula. Plaudite cives.

~Esitys on päättynyt. Antakaapa iso käsi, kansalaiset.

Encore ei ikävä kyllä pääosan esittäjältä onnistunut. Augustus rakasti teatteria ja sai pettyä siihen, että Shakespeare soi hänelle vain sivuosan Julius Caesarissa sekä Antoniuksessa ja Kleopatrassa. Niin käy, kun välttyy salamurhahankkeilta.

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Viitteet

  1. Augustuksen kuollessa vuonna 14 hänen kokoelmansa oli seuraava: Imperator Caesar Divi filius Augustus, Pontifex Maximus, Consul XIII, Imperator XXI, Tribuniciae potestatis XXXVII, Pater Patriae
  2. nyk. helvettiä
  3. muttei riittävän – varo maaliskuun idusta!
  4. Vain Juliusten-Claudiusten dynastian keisarit Augustuksesta Neroon ovat siis ehtaa tavaraa; kaikki myöhemmät keisarit (caesar) ovat halpoja jäljitelmiä.
  5. Triumviratus on latinankielinen sana, joka tarkoittaa ”kolmen vallanhimoisen öykkärin voittoa lain periaatteista raa’an voiman avulla”. Ensimmäisen triumviraatin olivat vuonna 60 eaa. muodostaneet Caesar, Pompeius ja Crassus, joiden persoonallisuushäiriöt olivat pitkälti yhteneväiset Octaviuksen, Antoniuksen ja Lepiduksen kanssa.
  6. Lepidus tosin oli jo itse lisännyt anoppinsa omalle listalleen, mutta tämä olikin pelkkä esimerkki.
  7. Januksen temppelin ovet avattiin aina, kun Rooma oli sodassa. Augustuksen teko oli propagandatemppu, ja hän tiedosti politiikan realiteetit, sillä antoi samalla ”varmuuden vuoksi” öljytä oven saranat.
  8. Augustus ja Livia eivät saaneet yhteistä jälkeläistä; ajatus kai pelotti molempia liikaa. Avioparin ainoa lapsi peri vanhempiensa kärsimättömyyden ja syntyi useita kuukausia etuajassa eikä selvinnyt.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut
Muilla kielillä