Areva

Hikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Arevan vaakuna.

Areva on epäloogisuuteen ja resurssien haaskaamiseen keskittynyt ranskalainen energiayhtiö. Erikoisesta toimintamallistaan huolimatta Arevan on onnistunut kylvää epäonnistumisiaan jo kymmeniin valtioihin. Myös Suomi kuuluu maihin, joihin tämä Ranskan valtion tukema anarkistijärjestö on kyennyt tunkeutumaan. Parhaillaan Areva häiritsee laajamittaisesti ympäristöään Suomessa (Olkiluoto), Ranskassa (Flamanville) ja Kiinassa (Taishan). Areva on myös ilmaissut kiinnostuksensa rakentaa laitos kuuhun kustannustehokkuuden minimoimiseksi.

Historia[muokkaa]

Arevan juuret ulottuvat Ranskan vallankumouksen aikoihin 1800-luvun alkuun. Nuori, identiteettiään etsivä valtio oli tuolloin hyvin altis mullistuksille ja ihmiset perustivat useita kansalaisliikkeitä ja ryhmittymiä. 1802 kolme työtöntä miesprostituoitua perustivat liukuvoiteita vastustavan liikkeen jonka nimeksi vakiintui Framatome (juontuu perimätiedon mukaan engl. sanasta francophile, suom. frankofiili, ranskalaisuuden ystävä).

Jo samana vuonna Ranskan ensimmäinen julkinen fetisisti, valkoisiin nahkahousuihin mieltynyt, kaivosmies Napoléon Bonaparte huomasi Framatomen potentiaalin ja marraskuussa 1802 Bonaparte osti oikeudet kansalaisliikkeen nimen käyttöön. Vuosien 1802-1811 aikana Bonaparte kuitenkin alkoholisoitui pahasti huomattuaan, että ei vieläkään ole keksinyt syytä hankinnalleen ja meloi Seineä pitkin Englantiin halvemman oluen perässä. Läpimurto oli kuitenkin jo aivan nurkan takana. Vuotuisilla Pariisin miestenpäivillä 1812 jugoslavialaissyntyinen maahanmuuttaja nuorukainen liittyi Framatomen jäseneksi paremman elämän toivossa. Vedellessään ensimmäistä kertaa "nahalla", tuli nuorukainen sattumalta työntäneeksi kumppaninsa anukseen ukkosenjohdattimen joka oli yhdistetty kuparilankaan käärittyyn suukapulaan. Liukuvoidevapaassa edestakaisessa liikkeessä syntyi huomattava määrä hankaussähköä joka johtui johdatinta pitkin suukapulaan ja sai sen hehkumaan. Ensimmäinen askel kohti "Nuclear Renaissancea" oli otettu.

Vuonna 1879 Ranskan hallitus vihdoin oivalsi Framatomen pitkään piilossa pysyneet todelliset voimavarat, jotka jäivät aikanaan Napoléon Bonapartelta huomaamatta. Myöhemmät tutkimukset ovat osoittaneet, että Bonapartea ei kiehtonut niinkään Framatomen kaupallinen arvo, vaan hän oli viehättynyt sen hienostuneesta arvomaailmasta. Lukuisten kokeiden jälkeen, vuonna 1901, Ranskaa johtanut muslimikuvernööri Zinedine Zidane määräsi valtakunnan parhaat tutkijat kehittämään Framatomen viitoittamaa tekniikkaa pitemmälle. Tiedemiehet alkoivat kutsua kahden miehen muodostamaa energiantuotantoyksikköä reaktoriksi (ransk. la rectuál). Pian huomattiin, että kytkemällä useita reaktoreita sarjaan, saatiin tehoa nostettua huomattavasti. 1900-luvun alun suurimmassa koevoimalassa sadan reaktorin yhtäaikaisen aherruksen tuottamalla energialla onnistuttiin keittämään kattilallinen bataatteja. Maailman ensimmäinen kaupallinen energiayhtiö oli saanut alkunsa.

Tekninen kehitys ja globalisoituminen[muokkaa]

Ensimmäinen 2.sukupolven reaktori.

Voimaloiden kapasiteetin kasvaessa alettiin myös turvallisuuteen kiinnittää huomiota entistä enemmän. 1940-luvulla havaittiin, että vanhat "au Naturel" -tyyppiset reaktorit muodostivat kohtuuttoman suuren riskitekijän. Niinpä vuonna 1949 otettiin käyttöön uudentyyppinen turvajärjestelmä. Reaktorit puettiin kumipukuihin jotka pumpattiin täyteen ulostetta johon mahdolliset tuotannon aikana tapahtuvat päästöt ja karkailut sekoittuivat.

2. sukupolven tekniikka mahdollisti toiminnan laajentamisen valtakunnan rajojen ulkopuolelle. Uusi teknologia vetosi etenkin saksalaisiin ja ensimmäiset tuotantoyksiköt perustettiin Erlangeniin 1950-luvun lopulla. Yhteistyö saksalaisinsinöörien kanssa sujui aina 1980-luvulle asti, kunnes ranskalaisten ja saksalaisten näkemyserot kumin ja nahan käytöstä kärjistyivät. Framatome hajosi ja muodostui kaksi yhtiötä, Areva NP ja Vivid Videos. Talousahdinkoon ajautunut Areva NP kuitenkin myytiin pian nettihuutokaupassa 89 frangilla flaamilaiselle yksinhuoltajaäidille joka kuvitteli ostaneensa käytetyn farmariauton. Nainen kokee edelleen vuonna 2009 tulleensa huijatuksi ja on vienyt asian korkeimpaan oikeuteen. Skitsofreniasta ja kupasta kärsivää keski-ikäistä naista pidetään Arevan epäonnistumisten keulakuvana ja symbolina.

2000-luvun alussa Arevan johtoryhmä heitti lopullisesti pyyhkeen kehään ja alkoi tietoisesti sabotoida jo ennestään täysin käsittämätöntä konseptia. 2.sukupolven reaktorit hyllytettiin ja joukko jalattomia sikoja sekä kuollut lokki määrättiin pitämään paneelikeskustelu, jonka pohjalta tultaisiin tekemään päätös 3.sukupolven reaktorista. Muiden sikojen nukkuessa, virkein yksilö söi lokin raadon ja röyhtäisi. Lautakunta tulkitsi onomatopoeetiikkaan tukeutuen karjun röyhtäisseen kirjainyhdistelmän "EPR" joka muodostuu sanoista Échappés, Pot, Rôtir (suom. tikkuja, kattila, kärventää).

Ranskalaiset pitivät uuden nimen lanseeraamista riittävänä syynä aloittaa uuden reaktorityypin rakentaminen ja niinpä maailman ensimmäisen EPR-reaktorin improvisointi Suomen Olkiluotoon aloitettiin 12. elokuuta 2005. Vaikka minkäänlaisia piirustuksia uudesta voimalatyypistä ei ole laadittu, sen on tarkoitus muistuttaa suurta Mehumaijaa jossa kiehutetaan vielä toistaiseksi tuntemattomasta materiaalista valmistettuja keppejä. Suurimmaksi osaksi puolalaisten omatoimimatkailijoiden varaan laskettu projekti valmistunee ennen vuotta 2030 ja vakavia ympäristövaikutuksia lukuunottamatta siltä ei odoteta juuri mitään.

Helsingissä toimiva nykytaiteen museo Kiasma on ilmaissut mielenkiintonsa tekeillä olevaa Arevan lippulaivaa kohtaan.