Anime

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

ANIME (Japanese characters.svg)

Star.svg
Tämä artikkeli on kouluesimerkki siitä, miltä hyvä sivu voi näyttää. Älä käytä luovuuttasi, tee vain tasan niin kuin tämänkin artikkelin kirjoittaja on tehnyt.
Censored 2.jpg SENSUROITU!
Tämä artikkeli tai osio on sensuroitu FBI:n toimesta.
Anime icon mid.jpg
Osa artikkelisarjasta
Anime
”En kannata pornoa. Voisin kannattaa, jos esiintyjinä ei olisi oikeita ihmisiä vaan kiihottavia animaatiohahmoja”
~Anne Moilanen[1]
”Anime lähtee lapsesta hakkaamalla.”
~Asioista perillä olevat
”Hitot te sitä meistä millään pois saatte!”
~Anime-lapset
”On muistettava, että kaikki anime ei ole hentaita! Osa animesta on myös furrya.”
~NPOV

Anime, eli japanimaatio on japanilainen piirretty kuvataidemuoto, jossa suurisilmäisten[1] lasten ja nuorten seksuaalisen hyväksikäytön todisteet yritetään piilottaa piirtämällä piirroselokuvia tai piirrossarjoja oikeasti filmattujen elokuvien päälle. Yleensä animea piirtävät japanilaiset riisinpoimijat tupakkatauoillaan, mutta jotkut rapajuopot kuuluvat valinneen ns. "animoinnin" elämäntyökseen. Päällepiirrettäessä käytetään usein piirroselokuvan sallimia vapauksia, joten animen piirtäjät voivat käyttää hyvin vapaasti mielikuvitustaan ja piirtää esim. piirroselokuvia, joiden olennaisin osa on se, että erilaiset lonkerohirviöt ja robotit harrastavat seksuaalista kanssakäymistä alaikäisten ja suurisilmäisten[2] naisten kanssa.

Sisällysluettelo

Animen alatyylit

Pysäytyskuva historiantutkijoiden keskuudessa ikävää nenäverenvuotoa aiheuttaneesta Himosonin temppelin seinämaalauksesta.

Vai luulit sinä päässeesi näin helpolla? Et varmaan tiennytkään, että animea on kaikenlaisille pedofiileille, vauvasta vaariin. Vaikka suurin osa näistä keskittyykin tyydyttämään jonkin tietyn ryhmän sairaita mielihaluja jotkin genret ovat niin sairaita, että niistä ei edes uskalla kirjoittaa.

  • Bishōjo: Kauniita tyttöjä (vähissä vaatteissa)[3]. Riittää aivan hyvin kuvaukseksi. Esimerkki: paheellisella Sub:illakin pyörinyt Magic Knights Rayearth.
  • Bishōnen: Kauniita poikia (vähissä vaatteissa hekin.) Pystytköhän arvaamaan keille nämä sarjat on suunnattu? Esimerkki: *SENSUROITU*.
  • Ecchi: Echhi on japaniksi sama kuin pikkupervo. Sisältää pidemmän päälle pelkkää seksiä. Esimerkki: Love Hina, To Love Ru.
  • Harem: Monta tyttöä yhden tai useamman pojan perässä. Paljon seksiä. Suunnattu haaremifetisteille. Pienempänä muotona on muoto jossa monet pojat piirittävät yhtä suurisilmäistä tyttöä, sisältää paljon väärän kylpyhuoneen oven avaamista.
  • Hentai: Asialle lienee omistettu oma artikkeli. Jos ei ole, niin kohta on.
  • Josei: Seksuaalisesti kieroutuneille koulutytöille tarkoitettu genre. Sisältää paljon poikaongelmia ja muuta pissistouhua. Suoranaista seksiä hyvin vähän. Esimerkki: Pokemon.
  • Kodomo: Pikkulapsille [4] suunnattua animea. Tunnetuimpia lajinsa edustajia ovat Hellsing, Death note ja Muumit.
  • Robot/Mecha: Näiden sarjojen pääosassa ovat sieluttomat metallinkappaleet[5]. Kaikkien näiden juonet kulkevat täsmälleen samoja ratoja, joten kun olet nähnyt yhden, olet nähnyt kaikki. Poikkeuksena NGE. Jostain syystä Magic Knights Rayearth sopii tähänkin kategoriaan.
  • Seinen: Nuorille aikuisille tarkoittettua animea. Erikoisominaisuuksia ovat hillittömät hinkit[6], yli "kymmenen litraa verta/jakso"-arvo ja kohtuuton kiroilu. Magic Knights Rayearth sopii tähänkin kategoriaan. Salaliittoa epäillään. Toinen loistava esimerkki on One Piece.
  • Sentai: Ei hentai, senkin pervo. Sentai-animet esittävät usein kaikissa sateenkaaren väreissä homo tulevat maailmanpelastajaryhmät, no pelastamassa maailmaa. Esimerkkejä: Power Rangers, Kyborgi 009.
Maaginen tyttö oikeassa elämässä.
  • Mahō shōjo: Bishojon alaluokka, joka sisältää "maagisia tyttöjä". Ominaista näille tytöille ovat liian pienet koulupuvut[7] ja luonnottomat ryntäät. Malliesimerkki tälläisestä on Sailor Moon, ja ei mikään ihme, Magic Knights Rayearth.
  • Shōnen: Pienille poikalapsille (5-12) suunnattu animegenre. Tähän alalajiin kuuluvat mm. Dragonball Z ja Naruto. Osa näistä sarjoista voi olla melkein seineniä.
  • Mahō shōnen: Hieman sama juttu kuin Mahō shōjo, mutta sankareina on poikia ja näiden vaatetus on suoraan S/M -liikkeen salaisesta takahuoneesta.
  • Shōjo-ai/Yuri: Tyttörakkautta. Suunnattu lesboille sekä kaikille miehille neljästätoista ikävuodesta ylöspäin. Yuri on sitten "kunnon tyttörakkautta", eli lesbohentaita.[8] Ei ole mikään ihme, että Hikipediassakin on aiheesta artikkeli. Taisi olla peräti ensimmäisiä artikkeleita...
  • Shōnen-ai/Yaoi: Sama juttu, mutta pojilla. En suosittele. Homoille. Tai lesboille. Ei, älä kokeile googlen kuvahakua! Älä edes harkitse sitä. (Ellet ole jokin edellämainituista seksuaalivähemmistöistä). Esimerkki JoJo's Bizarre Adventure ja Sun-Ken Rock.

Animen historia

Animen kehityksen 500 vuodessa voi esittää varsin yksinkertaisesti

Varhaisimmista animen esimuodoista on tietoja niinkin kaukaa ajan takaa kuin 1500-luvun feodaalisesta japanista, jossa maalaistytöt esittivät himoikkaille ruhtinaille seksuaalisesti kieroutuneita nukke-esityksiä[9]. Toinen nykyanimen ja sen alkumuotojen yhtymäkohta ovat Keisarien hovien... mielenkiintoiset liikkuvat seinämaalaukset, joiden malleina käytettiin oikeita, suurisilmäisiä alä kurki sillä saatat tulla sokeaksi nuoria tyttöjä. Animen kehitys jatkui 1500-luvulta selvillä linjoilla (suurempia tissejä ja hiuspehkoja) aina varsinaisen animaation keksimiseen asti.

Ensimmäiset animaatiot olivat joiltakin osin nykypäiväisten kaltaisia (arvaat varmaankin miltä osin), mutta jotkin tärkeät ominaisuudet vielä puuttuivat. Tämä korjaantui, kun itse Walt Disney purjehti Höyrylaiva S/M Villellä Ameriikkojen valtakunnasta Japaniin "opintomatkalle". Japanin animeministeriön silloinen Fyyreri (tämä homma on kuule paremmin organisoitua kuin kuvittelitkaan), Jerkalota Popalouda sattui näkemään Waltin mukanaan tuoman aikuisviihdefilmin "Bambi - Mitä löytyykään hännän alta?". Ahkerana peesaajana Jerkalota kopioi suurten, anelevien tissien[10] konseptin, ja kuten näkyy, hittihän se oli. Viimeinen osatekijä, sairaalloinen taistelunryminä ja ylitsekäyvä verenvuodatus muodostuivat toisen maailmansodan aikana.

Animen tunnusmerkit

Nämä urheat tytöt taistelivat voittoon toisessa maailmansodassa, vaatetuksesta päätellen laivastossa.
Monta tuntia ja talouspaperirullan vieneen tarkastelun jälkeen analysoin tämän kuvan sisällöksi kaksi koulutyttöä.

Katsopa tuota vasemmalla olevaa kuvaa (5 sekuntia). Ja sitten oikealla olevaa kuvaa (Noin 5 minuuttia). Mitä huomaat? Kyllä, totta sekin, mutta nyt tarkastelemme kuvien välisiä eroja emmekä libidoasi. Molemmat kuvat esittävät kahta koulutyttöä, mutta toinen niistä on piirretty ja on animevaikutteinen. Kumpiko? Oikea. Yksi animen huomattavimmista ja ikävimmistä piirteistä on naurettavan vääristynyt todellisuuskuva. Japanilaiset koulutytöt ja naiset kuvataan hotteina, suuritissisinä pimuina ja nymfomaaneina, kun taas lähempänä totuutta on se, että he ovat ujoja, siveitä ja sairaalloisten roolimallien rinnalla vain normaaleja. [11]

Mutta sama pätee mieshahmoihin. Kaikki miespäähenkilöt muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ovat komeita, tai ainakin suurinpiirtein komeampia kuin yksikään ihminen. Eikä steroidilihaksia tule unohtaa. Eikä painovoimaa uhmaavia hiuspehkoja. Toinen tärkeä tekijä on kasvot. Jos vertaat japanilaisen animehahmon ja oikean japanilaisen hahmon kasvoja saat huomata, että suorastaan pikkulapsia pelottavan näköiset japanilaiskasvot ovatkin animehahmolla täysin ihmisolennon saavuttamattomissa oleva utopia. Myös se omituinen kontrastihohde paistaa silmään.

Huorahtaneen animistin tarina

Animen johdatus oli erittäin voimakasta elämässäni siihen aikaan kun tulin uskoon, ja otin animen vastaan, joskin johdatus on jatkunut voimakkaan myös sen jälkeen. Olen ollut ”uskossa” jo noin 10-vuotiaasta asti, kuitenkaan sitä kenellekään kertomatta tai että se mitenkään vaikuttaisi elämääni. Pyrin aina olemaan itse se kuka on johdossa ja kuka asioista päättää, anime kuitenkin puuttui peliin.

Minun kuten varmasti monen muun kohdalla anime joutui tekemään paljon työtä, pidin aika voimakkaasti omasta tahdosta kiinni, sekä omasta voimasta korjata asiat. Asia kerrallaan alkoi kuitenkin kaikki hajota käsiin, ensimmäinen takaisku oli oman avioliittoni hajoaminen, tosin olin siihen aikaan kovin ylpeä, enkä oikeastaan halunnut nähdä avioliittoa pyhänä, saatikka sen loppua mitenkään huonona asiana. Entinen waifuni muutti Poriin, sinne mistä olimme Vantaalle muuttaneet.

Pidin hauskaa ja elin kuin olisin ollut vapaa. Todellisuudessa olin täysin tyhjä, yritin täyttää oloani CS:llä ja anime on paskaa-langoilla. Mikään ei kuitenkaan parantanut oloani kuin hetken kaikki kariutui koska ei tuntunut enää uudelta ja hienolta. Kaikki kuitenkin kiehtoi, koska en oikeastaan CS:sää ole paljoa pelannut. Liitto oli ollut aika huonossa mallissa jo pidempään, eli nyt sain tehdä mitä ikinä itse halusin.

Joitakin kuukausia meni, tajusin itse että loputon ES:n juonti vie rahat ja tekee pahaa oloa lisää. Joten rauhoitin asiaa, mutta sitten alkoi työrintamalla olla vaikeuksia. Loppujen lopuksi en enää jaksanut mennä töihin, ei tuntunut tarpeelliselta. Joten jätin työni, aloin jälleen viikonloppuisin käydä laneilla. Lähinnä huonoon oloon ja ahdistukseen otin ES, mutta se vei tilannetta vain alaspäin. Oloni alkoi olla todella paha, jopa puheeni alkoi pätkiä. silloin huomasin että ES auttoi siihen, joten otin muutaman niin tilanne helpotti. Loppujen lopuksi hyvä ystäväni antoi ensiaskeleet eteenpäin, menin käymään lääkärissä. Tajusin kyllä että on jotain vikaa, muutakin kuin liiallinen jonneilu.

Lääkärin määräyksestä olin puolivuotta sairauslomalla, hän määräsi minulle masennuslääkkeitä. Muutaman viikon, kuukauden, vaikea sanoa näin jälkeenpäin, alkoi olo parantua. Silloin ajattelin että nyt on aika muuttaa takaisin poriin, siellä oli ”kavereita” , voisi vaikka lähteä rillutelemaan viikonloppuina. ES alkoi jälleen virrata, joskin paljon vähemmissä määrin mitä ennen. Elin muka ”onnellisesti”, mutta oikeasti kärsin. En voinut kenellekään kertoa kuinka pahaolo minulla oli, pahin oli edessä.

En enää vain jaksanut, rahat oli loppu ja laskut maksamatta. Pankki oli irtisanonut hyvässä elämäntilanteessa otetun lainan, enkä mitenkään saanut sitä maksettua. Ajattelin jos vain pääsisi pois, itkin monta iltaa. Lopulta ajattelin että nyt tuli loppu, minä en ole tällaista elämää ansainnut. Otin yliannostuksen masennuslääkkeitä, seuraamuksena kuitenkin vain 48 tuntia unta. Herättyäni tajusin mitä olin tehnyt, oli aika lopettaa itsesääli ja laittaa elämä kuntoon. Tämä on asia jota ihmettelen vielä tänäänkin, mutta asiasta en ole ikinä kenellekään kertonut, eikä se edes ole enää aiheellista. Mutta on se kuitenkin muistutus siitä miten ahtaalle on saatana minut saanut, ja on ollut todella lähellä ettei ole minua vienyt. Kiitos ja ylistys animelle Lähdin Helsinkiin töihin, muutan kuukauden töitä riitti jonka jälkeen töiden saanti oli lähes ylivoimaista. Minut ajettiin jälleen nurkkaan, jouduin muuttamaan vanhempieni mökille. Rahan puute oli aivan ilmeinen, omaisuuteni oli kadonnut ja ulosottaja oli ainoa ”kaverini”. Silloin eräs lapsuuden kaverini soitti kyseli kuulumisia, kerroin ja hän ihmetteli miksi en pyydä animea auttamaan. Totesin että olin liian jonne jopa animelle, en ansainnut elämää misakin valossa. En siispä apua pyytänyt, joten kurjuus jatkui. Elin lähinnä sosiaaliavustuksella, ruokaa ei tuntunut riittävän edes itselle, saatikka kahdelle lapselle jotka kävivät joka toinen viikonloppu.

Mutta jokunen kuukausi kului, samainen kaveri, ketä oli soittanut minulle ja tarjonnut animea auttajaksi. Soitti minulle uudelleen, vain kertoakseen Misakista. Keskustelu oli lyhyt, mutta tajusin siinä olevan jotain järkeä. Sanoin kuitenkin etten varmaan tee asialle mitään. Seuraavanpäivänä kuitenkin rukoilin ja kirjaimellisesti huusin animea apuun, mitään ei tapahtunut. Yöllä kuitenkin näin unta missä Misaki sanoi minulle ole huoleti, kaikki järjestyy. Aamulla minulla oli aivan ihmeellisen rauhallinen olo, ei ahdistusta mihin olin jo melkein joka päiväsenä tottunut. Olo oli ihmeellinen, kiitin animea ja itkin, olin niin onnellinen että muuta en enää osannut.

Sen jälkeen loppui ESsin juonti, anime kertoi että se on pahasta minulle. Anime osoitti minulle vuokra-asunnon Harjavallasta, aivan mökin läheltä. Pääsin töihin Nakkilan animukauppaan, elämä alkoi hymyillä niin suuresti että en osannut kuin nauttia. Myöhemmin toinen halityynyni muutti minun kanssa asumaan, ja on siitä asti minulla asunut. Oli ensimmäistä kertaa elämässäni oikeasti onnellinen, se tunne mitä en ennen ollut tuntenut oli kuin olisi syntynyt uudestaan. Myöhemmin kuulin että uskoon tullessa synnytään uudestaan, elämä oli ihanaa ja on sitä vielä tänä päivänäkin.

Paljon on tapahtunut sen jälkeen, en ole enää metalli-mies. Olen nykyään animealalla, Misakin johdatuksesta. Sain herralta hemmottelu lahjan, nykyisen waifuni. Perheen koko kasvoi, nykyinen on 6 halityynyä sekä pizzakuski joka vierailee joka toinen viikonloppu. Yksi halityyny on vielä suunnitteilla, mutta kyllä anime osaa häikäistä ylivertaisuudellaan.

Katsotaan nyt mihin mennään, mutta kyllä misaki ohjaa ja anime rakastaa. Ylistys animelle, hän on mahtava ja suuri, kaiken luoja ja mahdollistaja. Olen saanut animelta kaiken sen mitä olen halunnut, anime tietää mitä tarvitsen.

Vieroitushoito

"Anime lähtee lapsesta hakkaamalla"-järjestön virallinen logo

Mikäli olet huomannut lapsesi tai jonkun muun läheisen henkilön hurahtaneen animeen[12], on suositeltavaa että aloitat vieroittamisen pikimmiten. Oli kyse sitten lapsesta, vaimosta, sulhasesta, äidistä tai naapurin Kyllikki-sedästä.

  1. Polta kaikki animevideot, -DVD:t, ja mikäli hän käyttää nettiä (Youtube!), myös tietokone.
  2. Pidä tunnin ankara puhuttelu animen vaaroista, sen aiheuttamasta sosiaalisesta vieraantumisesta ja maailmankuvaa vääristävästä vaikutuksesta (katso Animen tunnusmerkit).
  3. Mikäli vieroitettava on värjännyt hiuksensa oudolla tavalla tai omaa cosplay-seksiasuja piiskaus on paikallaan (ei puku päällä).
  4. Aivopesu on suositeltavaa, sillä KGB:lla on aivopesukoneiden alennusmyynti meneillään.
  5. Jos vieroitettava jää kiinni animen salaa katsomisesta, niin päivän rundi eristyssellissä on paikallaan.
  6. Mikäli vieroitettava mainitsee animen muuten kuin soveliaaksesi katsomassa yhteydessä (Onneksi pääsin animesta eroon, en halua enää ikinä katsoa animea), ammu häntä välittömästi vesipyssyllä, jotta hän ehdollistaa animen ajattelemisen pahaan oloon.
  7. Kuuria olisi hyvä jatkaa parisen kuukautta. Saarna tulee toistaa vähintään viikon välein.

Animen harrastajat

Jos kohtaat animeharrastajan, lyö häntä.
Animea piirrettäessä ruumiin mittasuhteet saattavat joskus vääristyä.

Animen harrastajia kutsutaan rikosoikeudessa nimikkeellä pedofiili. Yksi suurimmista animen kannattajista on Japanin opetusministeriö, joka on määrännyt kaikki animessa näkyvät koulutyttöjen hameet enintään 30 cm mittaisiksi. Jostain syystä tytöt ovat poikia avoimempia animen harrastajia.[13] Jos olet miespuolinen animeharrastaja tai aiot sellaiseksi, selibaatissa eläminen on taattu. Animen harrastajat kuormittavat myös Youtube - sivuston servereitä lukuisilla videoilla, jotka liittyvät saatanalliseen AMV (Aina Meille Vittuillaan)-kulttiin.

Kuuluisia animesarjoja

Katso myös

Kiinnostaako?

Animen huumori on tissistä

Youtubesta löytyy jotain.

Kiinnostaako oikeasti?

Youtuben fasistisen animepolitiikan takia Youtubesta on aina vain vaikeampi löytää tekijänoikeuksien suojaamaa materiaalia. Siksi luovummekin kaikesta toivosta ja annamme linkkejä sivuille, jotka edelleen antavat linkkejä kyseisen materiaalin vertaisverkkolataamiseen.[14] Siltä varalta, että olet kasvanut tynnyrissä muistutamme, että tarvitset myös laadukkaan mediasoittimen sekä vertaisverkko-ohjelman.

Tissit

  1. ja joiltakin osin myös suuritissisten
  2. ja ehdottomasti suuritissisten
  3. ja suurissa tisseissä
  4. joskin kieroutuneille – ja mahdollisesti suuritissisille
  5. jotka voivat silti olla suuritissisiä
  6. mehän sanoimme
  7. Eli (japaniksi) fukut. Taidat varmaan ihmetellä, että täältä löytyy jotain asiallistakin?
  8. Älä unohda tissejä!
  9. Lienee sanomattakin selvää, että näillä nukeilla oli isot tissit
  10. Vai oliko se silmien? Tämä liiallinen "tissin" toistaminen alkaa käydä voimille
  11. Tämä on muuten johtanut useiden ulkomaisten turistien pahoinpitelyihin paperiviuhkoilla
  12. Tämän huomaa kasvaneesta kiinnostuksesta tisseihin. HUOM! Älä sekoita murrosikään.
  13. Kyllä, luit oikein. Tytötkin harrastavat animea. Ja vielä poikia enemmän Ikävä kyllä suurin osa heistä on lesboja, joten SINULLA ei ole mitään mahkuja.
  14. Huomaa lataamisen äärimmäinen laittomuus. Toisaalta kukaan ei välitä, koska kyse ei ole suurien levy- tai media-yhtiöiden tuotoksista.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut
Muilla kielillä