Ampumahiihto

Kohteesta Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Ampumahiihto (engl. biathlon[1]) on maastohiihdon kehittyneempi versio. Se on kahden lajin symbioosimainen yhteensulautuma; siinä ensiksikin hiihdetään ja välillä ammutaan[2]. Aseena käytetään kansainvälisesti hyväksyttyjä standardimallisia käsiaseita, rynnäkkökivääreitä tai raidetykkejä. Ampumahiihdon maalialueella on valkoinen laatikko johon on porattu vieri viereen reikiä. Pömpelin sisällä jokaisen reiän kohdalla jököttää hellyttävä mustaturkkinen kani pienellä hyllyllä. Kun kaniin osuu tarpeeksi ammuksia, se menettää tasapainonsa ja putoaa laatikon pohjaa kohti. Kanin kaulaan on sidottu pikkuruisen rullaverhon vetonaru, ja pudotessaan se vetää valkoisen verhon reiän eteen, jääden killumaan naru kaulassa kuin natsi Nürnbergissä.

Lajin syntyhistoriaa[muokkaa]

Amerikkalainen atleetti valmistautuu ampumaan kanssakilpailijansa

Ampumahiihdon on keksinyt hieman pulleahko norjalainen mieshenkilö, joka ei parhaimmistakaan yrityksistään huolimatta jaksanut hiihtää päivittäistä hiihtolenkkiään ilman neljää hieman yli puolen minuutin mittaista hengähdystaukoa. Kateellisena miehenä tämä alkoi kantaa mukanaan pikakivääriä, jolla suutuspäissään ampui selkään ohihiihteleviä naapureitaan.

Yleistä löpinää[muokkaa]

Sakkokierros on lajissa käytettävä rangaistusmuoto, joka johtaa usein tilanteeseen, jossa kilpailija lähteekin sakkoringiltä päästyään hiihtämään latua väärään suuntaan.

Ampumahiihto ei puhtoisesta maineestaan huolimatta ole kuitenkaan täysin vaaraton laji. Mahdollisia vaaratilanteita saattaa aiheutua aseen varomattomasta käsittelystä, mikä ilmenee yleensä ladulla makaavina tajuttomina hiihtäjinä jotka ovat onnistuneet kolkkaamaan itsensä tajuttomiksi pyssyllään. Etenkin saksalaiset ovat kunnostautuneet tällä osa-alueella. Kiusaus on myös suuri ampua edellähiihtävää kanssakilpailijaa selkään jos kunto ja tarkkuus ei riitä rehelliseen peliin. Vuosittain noin 3000-4000 ampumahiihdon harrastajaa menehtyy selkä täynnä reikiä ja kourallinen lyijyä sisäelimiä koristamassa.

Kolmas varsin yleinen ilmiö ylettömän lumessa rypemisen seurauksena on se, että piippu tukkiutuu loskasta ja jäästä, ja tällöin ase saattaa ampuessa räjähtää silmille. Ladun varrella on nuotioita, joissa hiihtäjät voivat tarvittaessa sulatella pyssyjään. Menettyä aikaa ei kuitenkaan korvata ja siitä voi itkunsekaisesti mennä valittamaan äidille kisan jälkeen.

Jokaisella katsojalla edellytetään olevan jänisräikkä, jota tulee pyörittää vinhasti ja tauotta. Tarkoituksena on tuottaa niin suurta melusaastetta, että paikallaolijat eivät saa mitään selvää luokattomista kenttäkuulutuksista eivätkä urheilijat saa selvää valmentajiensa ohjeista. Tälle ilmiölle ei tiettävästi ole muuta selitystä kuin, että se on vain yksinkertaisesti kivaa.

Ampumahiihtäjät[muokkaa]

Heikommat ampujat suosivat usein järeämpää ampumakalustoa. Panssarisingolla kaataa helposti useamman taulun yhdellä laukauksella.

Suomalaiset ampumahiihtäjät: Suomalaiset ampumahiihtäjät voidaan jakaa kahteen ryhmään

  1. Ne, jotka ovat huonoja ampujia ja huonoja hiihtäjiä.
  2. Ne, jotka ovat hyviä ampujia, mutta sitäkin huonompia hiihtäjiä.

Ulkomaalaiset ampumahiihtäjät

Frode Andresen: Norjan joukkueeseen soluttautunut ruotsalainen ampumahiihtäjä, jonka missio on torpedoida Norjan viestit ampumalla mahdollisimman paljon sakkokierroksia tai/ja norjalaishiihtajiä.

Lars ”Bum-Bum” Berger: Maastohiihtäjän kehitysasteelle jäänyt ampumahiihtäjä, joka vielä tänäkin päivänä elää siinä luulossa, että kisan voittaa se, joka on hiihtänyt pisimmän matkan eli on käytännössä ampunut umpisurkeasti ja kiertänyt tolkuttoman määrän sakkokierroksia.

Michael Greis: Saksalainen ampumahiihtäjä, jonka salainen ase koostuu erilaisista tuskaa jäljittelevistä kasvonilmeistä ja vääntelyistä. Niiden tarkoitus on luultavasti pelästyttää kanssakisaajat. Strategian toimivuus on vähintäänkin kyseenalainen ja se on eettisesti arveluttava.

Venäläiset: Nämä ampumahiihtäjät keskittyvät täydelliseen ammuntasuoritukseen ja toivovat, että joku työntäisi heitä ladulla, kun kerran ”ampuminen on niin paljon kivempaa”.

Wannabe-ampumahiihtäjät: Wannabe-ampumahiihtäjät ovat urheilijoita, jotka ovat aiemmin olleet maastohiihtäjiä, mutta vaihtaneet lajikseen ampumahiihdon. Wannabe-ampumahiihtäjän tuntomerkkejä ovat normaalia parempi hiihtovauhti, ampumaprosentit n. 50% pinnassa sekä normaalia epätoivoisemmat selittelyt siitä, miksi ammunta taas kerran tökki vaikka ampumakeli oli täydellinen. Wannabe-ampumahiihtäjiksi voidaan luokitella muun muassa Kaisa Varis, Anna Carin Olofsson ja Jörgen Brink.

Muu ”kalusto”[muokkaa]

Huoltajat[muokkaa]

Ladun varrella juoksevat ”huoltajat” ovat entisiä maastohiihtäjiä, jotka on otettu säälistä mukaan ampumahiihtojoukkueen henkilökuntaan täysin hatusta vedetyllä toiminimikkeellä ”huoltajat”. Huoltajan rooli on huutaa ohi hiihtävälle joukkueen jäsenelle todella järkeviä ja laadukkaita neuvoja, kuten ”Hiihdä lujempaa” tai ”Ammu paremmin”. Suosituin neuvo näyttää kuitenkin olevan ”Hop hop hop hop”. Todistetusti nämä neuvot eivät auta kilpailijoita pätkän vertaa, pikemminkin tekevät heidät kiukkuisiksi[3], mutta onpahan "huoltajilla" jotain tekemistä.


  1. Nimestään huolimatta laji on myös joidenkin heteroiden suosiossa.
  2. Maalaiset huomio: Ammunta ei tässä tapauksessa viittaa millään tavalla lehmiin.
  3. Tämä osaltaan lisää selkäänammuttujen määrää kisoissa, mikä sinällään tekee lajin katsomisesta mielekkäämpää.

Mutta mutta...[muokkaa]

Ampumahiihtoa

...Mitä on ampumahiihdossa tämä takaa-ajo?