Ammattikoulu
Hikipedia
Ammattikoululaiset ajautuivat usein alkoholisteiksi, huumeiden käyttäjiksi ja rikollisiksi, etenkin väkivaltarikollisiksi, koska tämä on heidän käsityksensä "kovasta tyypistä". Ammattikoululaiset ilmeisesti ovat onnellisia siinä ammatissa, johon ovat alunperin kouluttautuneet, koska ilmeisesti he eivät koe tärkeäksi sen vaihtamista johonkin toiseen.
Ammattikoululaiset harrastavat myös lähes poikkeuksetta autoja ja niiden rumentamista erilaisin "tuning"-osin. Ammattikoululaiset myös pitävät itseään muita parempina ihmisinä, koska he saavat työpaikan muita nopeammin, vaikka pitemmälle opiskelleiden palkkojen noustessa heidän palkkansa pysyy samana. Kyseisen koulun opiskelijoille on tavanomaista myös seurustella n. 2–5 vuotta itseään nuoremman henkilön kanssa, joista käytetään mm. nimityksiä pissis tai tepsu. Pohjoisemmassa amiksien tyttöystäviä ovat tunnetusti ritsat. Nämä vastaavat lähes täysin lukiolaisen seurustelukumppaneita eli fruittaria ja teinikanaa.
Ammattikoululaisia, "amiksia", ei ole vaikea tunnistaa. Stereotypinen amis on pukeutunut tietoisesti 80-luvun tyyliin, koska tuolloin kaikki oli paremmin aina Irwiniä myöten. Tähän ei vaikuta se, että yhä harvempi ammattikoululainen on elänyt 80-luvulla saati sitten kuullut Irwinistä. Päältä saattavat löytyä Adidaksen vanhat sekä ihanan ihoamyötäilevät raitaverkkarit ja kolme vuotta vanha neulepaita yms. Jalkaa koristavat vanhat lenkkitossut tai "skeittikengät". Heidät erottaa tieliikenteessä keltaisesta viivasta siten, että keltaisen viivan edessä usein havaitaan jarrutusjäljet.
[muokkaa] Koulutusalat
Ammattikoulut houkuttelevat nuoria lupauksilla "työkoulutuksesta", mutta totuus lukeekin usein opiskelusopimuksen rivien välissä. Esimerkiksi koneistajalla tarkoitetaan ammattikielellä usein siivoojaa. Opiskelijat siistivät ensin kaksi vuotta kouluttajien jätöksiä ja kolmannella oppivuodella heidän tulee osoittaa osaamisensa. Tai ainakin esittää osaavansa. Opetussuunnitelman tuloksena siivousyrityksillä riittää työvoimaa ja opiskelijoiden asunnot ovat puhtoisempia.
Amiksen mahdollisuus saada "oikeaa työtä" on laskettu lottovoittoa tai salaman iskua pienemmäksi. Ja salamasta saaneiden tavoin jotkut tässä (siis työn saamisessa) onnistuneet amikset ovatkin innostaneet kohtalotovereitaan investoimaan lottoon.