Alko

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Alkon elämänohje

Alko Oy eli kavereiden kesken Alko on Suomen valtion omistama alkoholia myyvä yritys. Tämä tarkoittaa sitä, että Alkolla on yksinoikeus myydä yli 6,66 prosenttista alkoholia Suomen janoiselle kansalle.

Alkon lakko aiheutti aikanaan paljon närkästystä.

Historia[muokkaa]

Alko aloitti toimintansa 13. maaliskuuta 1940. Yritys perustettiin suomalaisia pakottaneeseen viinanhimon hillintään talvisodan jälkimainingeissa. Silloin vielä yrityksen nimi oli OY ALKOHOLIA KATAJAN ALLA ISTUVALLE PONTIKKAKANSALLE AB, mutta vuonna 1969 nimi vaihtui Oy Alko Ab:ksi, jotta päihtyneiden asiakkaiden oli helpompi ilmoittaa matkansa kohde taksikuskille.

70-luku oli suuri käännekohta Alkon historiassa. Herran vuonna 1974 perustettiin Alkolle kilpaileva yritys, OLKA. Vaikkakin Alkolla oli monopoliasema Suomen viinanmyynnissä sekä se toimi valtion yrityksenä, sai OLKA EU:n mandaatilla aloittaa alkoholin myymisen Suomessa sekä Virossa. Kahden kilpailevan alkoholiyrityksen rajua kilpailua hillitsivät niin poliisi kuin miliisikin. 70-luvun puolessa välissä Alkon ja OLKA:n kilpailu puhkesi sodaksi kahden hintojaan alentavan yrityksen kesken. Tätä syntynyttä tilannetta kutsutaan Suomen historiassa alkoholokaustiksi.

Alkoholokausti[muokkaa]

Alko-special unit vuodelta 1975
OLKA-special forces harjoitus vuodelta 1975

Alkoholokausti puhkesi virallisesti 15. helmikuuta 1975, jolloin Alko sekä OLKA kilpavarustelivat omia taistelevia joukkojaan, tarkoituksena kaataa toisen asema alkoholin myymisen kärkiyrityksenä. Suomen valtio lähetti EU:lle nopean vasteen, jossa ilmaistiin huoli EU:n aiheuttamasta sisällissodasta. EU ei kuitenkaan tehnyt asialle mitään, sillä tuohon aikaan oli kiire normittaa kurkkujen minimipituutta kaupan hyllyissä. On myös epäilty, ettei EU oikein osannut ottaa tällaista tilannetta huomioon, eikä osannut hoitaa ongelmaa.

Tilanne kärjistyi hyvin nopeasti ja 22. helmikuuta olikin jo täysi sisällissota päällä. Alkon joukot olivat ottaneet haltuunsa Suomen alkoholimyynnistä Lapin sekä Itäsuomen alueet, joka tarkoitti sitä, että asiakkaita ainakin riitti. OLKA:n harmiksi OLKA sai ruotsia puhuvan osan Suomesta, mutta Pohjanmaan valloitus paransi tuotteiden menekkiä.

17. maaliskuuta 1976 koko Pohjanmaan lääni oli otettu käyttöön jättimäisenä työleirinä, jonka tarkoitus oli valmistaa aseistusta ja alkoholia. Alkon oli tässä tilanteessa jo pakko toimia, ja tehdä yhteistyötä valtion armeijan kanssa. OLKA:n alueiden valloitus aloitettiin virallisesti 22. maaliskuuta 1976, jolloin OLKA:n oli pakko perääntyä Ahvenanmaalle. Viimeinen niitti OLKA:n tappioon oli metanolin myyminen. Tämä vähensi asiakkaiden määrää, jo pelkästään "luonnollisen" poistuman kautta. OLKA liitettiin osaksi Suomen armeijaa, ja nykyään OLKA toimiikin erikoisjoukkona.

Alko nykyään[muokkaa]

Alkon vakiasiakas.

Alkoja löytyy joka pitäjästä, juuri niistä pienimmistäkin. Se on pitänyt hyvin asemansa Suomen kansan juottajana, eikä sille ole kilpailua edes syntymässä. Alkolla on kaiken kaikkiaan 1200 myymälää Suomessa ja se työllistää 6562 iloista ja päihtynyttä suomalaista. Alko myös käyttää asemaansa alkoholin vaarallisuuden vähättelemiseen ja koulun päihdetyön opetussuunnitelman uudelleen rukkaamiseen. Vuonna 2005 alko aloitti yläasteilla kampanjan; "Pussikaljaa - Meiltä saat nelosta".