Aleksanteri Suuri

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
"Aleksanteri Suuri pyrki etsimään sisäistä yhteyttä vastakkaisuuksilleen."[1]

Aleksanteri Suuri (Ἀλέξανδρος ὁ Μέγας l. Mega-Allu, syntynyt 300-luvulla ennen sitä yhtä tyyppiä, kuollut 323, yhä eaa.) oli historiallinen sotapäällikkö. Hänestä tekee historiallisen se, että hän on tänä päivänä suhteellisen luotettavien tietolähteiden mukaan kuollut. Hänen tekonsa sen sijaan ovat vielä elossa, ainakin jos jättää kirjojen lukemisen sikseen ja tutustuu miehen elämästä tehtyihin ylisotaisiin elokuviin.


Sisällysluettelo

[muokkaa] Lusikka suussa

Aleksanteri oli Filippos II:sen (kavereiden kesken F2) poika. Aleksanterin ensimmäinen suuri voitto oli syntyä pojaksi, sillä hänellä olisi ollut ihan saa... paljon suurempi vaiva tulla suureksi sotapäälliköksi, jos hän olisi mennyt tekemään ison virheen syntymällä tytöksi 300-luvulla eaa.

Aleksanterin sotilaallisesta neroudesta kertoo myös se, että hän tajusi syntyä perheeseen, joka oli jo yhdistänyt muinaisen Kreikan kaupunkivaltiot. Samoin hän tajusi olla poika isälle, jolta sai perittyä rikkauksia sekä koulutetun armeijan. (Hikipedian eräiden tutkijoiden mielestä Aleksanteri onkin enemmän esimerkki nepotismista kuin mistään muusta. Kai nyt kuka tahansa kaljamaha voisi valloittaa tunnetun maailman, jos kaikki katetaan valmiiksi.)

On myös olemassa epäselviä huhuja, joiden mukaan Aleksanteri olisikin ollut Zeuksen äpärä. Väitettä ei ole voitu kokonaan vahvistaa, mutta toisaalta Zeuksen panomiehen maineen tuntien väite ei ole mahdotonkaan.

[muokkaa] Lisää lusikoita suussa

Ei se voi olla ihme että tämän näköisellä porukalle ei muuta synny kuin sotahulluutta ja itsetietoisuutta.

Aleksanterilla oli jo nuorella iällä onni olla monien uraa nostattavien vaikuttimien alaisina.

Hän pääsi opiskelemaan Aristoteleen kanssa[2]. Sitä, mitä opiskeluun siihen aikaan kuului, ei ole varmaa tietoa, mutta on pidetty varmana, että Aleksanteri piti Aristotelesta melkoisena heppuna. 300-luvun Kreikassa näiden kahden kaverin läheisyyden asteesta voi siis esittää mitä tahansa huomioita ikinä haluaakin...[3] Se ainakin on varmaa, että Aristoteles varmasti puhui tulevan sotapäällikön pään pyörälle monta kertaa, kuten filosofien pahana tapana oli silloin ja taitaa olla vieläkin.

Toinen Aleksanterin merkittävä vaikuttaja jo nuorella iällä oli hänen hevosensa Bukefalos (joka vapaasti suomentaen tarkoittaa suunnilleen ”Oksennuspenis”:tä). Aleksanteri ja hevonen matkustivat kauas yhdessä, opiskelivat ratsastusta, keskustelivat elämää suuremmista asioista nuotion äärellä ja jakoivat kauransa tasan kuin taistelutoverien kuuluikin. (Aleksanterin armeijan suurimpia vahvuuksia verrattuna myöhempiin aikoihin olikin se, että uusia sotilaita saadessaan hän yksinkertaisesti opetti nämä hirnumaan. Komentamisesta tuli ihan helvetisti helpompaa!)

Aleksanteri osallistui isänsä ”sontsan” alla jo ensimmäisiin taisteluihinsa, mikä jälleen todistaa rikkaan perheen olevan paljon parempi ajatus maailmalle edetessä kuin köyhän perheen. Samoin Aleksanteri todisti suuren neroutensa valtaannousun yhteydessä. Hänen isänsä kuoltua (muuten sikäli mielenkiintoisissa oloissa, että hän oli vaimonsa kanssa riidoissa ja salamurhattiin häissä), Aleksanteri teki jokaisen muinaisen valtakunnan johtajan nerokkaimman vedon ja oli hallituksen pääpaikalla, kun valtaa alettiin jakaa uudelleen. Toisaalta monet historioitsijat ovat kääntäneet asian toisin päin toteamalla, että ”muut vain jäivät hevosen turvan verran kärjestä”.

[muokkaa] Voitosta voittoon

Aleksanteri suuri nautti sikälikin merkittävää luksusta, että hän eli aikana, jolloin rahalla sai ja hevosella pääsi. Toisin kuin esimerkiksi monet 1900-luvun sotapäälliköt, hänen ei tarvinnut murehtia seuraavia asioita:

  • Bensiinin loppumista
  • Sotapropagandaa elokuvien kuvauskustannusten osalta
  • Tankkeja
  • Lentokoneita
  • Tölkkinötkötin riittävyyttä
  • Maailman reaktiota hänen sotansa hyökkäävään luonteeseen
  • Bensiinin loppumista
  • Etäisyyttä Moskovaan
  • Vihollisen orjien lojaaliutta johtajilleen
  • Bensiinin loppumista
  • Brutusta
  • Jupiterin kuita
  • Taivaan tippumista niskaan, koska oltiin kaukana Galliasta
  • Bensiinin loppumista

Hänen oli sen sijaan pakko murehtia sitä, että hänen omat kansansa tunnustaisivat hänet johtajaksi. Siinäkin olisi voinut olla työtä ja vaivaa, mutta suorasukaiseen soturin tyyliin hän vain käytti julmaa koukkua suoraan vihollisen moraaliin ja asia oli sillä selvä. Siinä kun kotimatkalla jo oltiin, hän vielä käveli suoraan päin jotain hemmetin illyrialaisia dardaneita ja siitä selvittyään vielä Thebalaisetkin.

”Siis ihan tosissaan”, sanoi Hikipedian historian työryhmä. Oliko Aleksanteri vain tarpeeksi röyhkeä vai oliko hänen kaikki vihollisensa totaalisia nössöjä?

[muokkaa] Rikas poika haluaa maailmalle

Aleksanteri halusi ajatella olevansa nero monissa asioissa eikä vain päättömässä sotimisessa, joten tässä hän harrastaa käsitöitä katkomalla jonkin solmun.

Koska Aleksanterin suuruudenhulluuden lääkkeeksi ei riittänyt talloa omia alamaisvaltioita, hän päätti lähteä riehumaan kaikkialle muuallekin. Koska mitään Persiaa suurempaa ei löytynyt lähistöltä kiusattavaksi, se joutui tulilinjalle.

Persia

Aleksanteri todisti jälleen sotilaallisen neroutensa omimalla käyttöön isänsä jo luoman sotasuunnitelman[4]. Kyllä niillä rikkailla kakaroilla on kaikki helpompaa.

Vastoin tervettä järkeä, lähtien pois kapinaan mahdollisesti taipuvaisten alaistensa luota ja pitkän matkan päähän Aleksanteri todisti rämäpäisyytensä lopullisesti. Aleksanterin panettelijoiden kannalta olikin noloa, että hän meni ja voitti alueet itselleen.

Vaikka kyseessä oli vähäinen asia, Aleksanteri ei tunnistanut mitään liian vähäistä valloitettavaksi ja kaappasi siinä mennessään Vähä-Aasian.

Dareios III yritti epäonnistuneen Issoksen taistelun jälkeen siihen asti nerokkainta temppuaan ja jätti perheensä jälkeensä. Hän laskelmoi oletusten mukaan, että niin monta lisäsuuta ruokittavana varmasti tuhoaisivat lopullisesti Aleksanterin huoltolinjat, eikä Aleksanteri ”tolkun miehenä” ja perinteitä kunnioittaen teurastaisi edellisen hallitsijan perhettä. Kuitenkin Aleksanteri jotenkin onnistui tuhatpäisen armeijan varoista raastamaan erilleen tarvittavat ruuat muutamalle sotavangille lisää.

Foinikia ja Egypti

Aleksanteri valloitti siinä mennessään myös Foinikian sekä Egyptin. Siinä oli jotain piirityksiä ja laivastosodankäyntiä ja sitä rataa. (Suoraan sanoen Hikipedian työryhmä alkoi tuntea noin suunnilleen tässä kohtaa, että koko Aleksanteri oli päästä keksitty hahmo ja alueet vain halusivat tulla valloitetuksi, joten ne keksivät päästään jonkun suuren sotapäällikön maineidensa pelastamiseksi.)

Vihollinen toimi osalla näistä alueista epäreiluilla uniteilla, joihin kuului viikatevaunuja sekä sotanorsuja. Aleksanteri, mulkero kun oli, voitti nekin.

Babylonia

Aleksanteri otti Persian tärkeimmän alueen haltuunsa ja, varmaan hieroakseen suolaa vihollisensa naamaan, palkkasi suunnilleen jokaisen voittamansa vihollisen alueelle omaksi virkamiehekseen. (Saman kaltaista toimintaa saattaa havaita minkä tahansa puoluejohtajakisan päätteeksi.)

Lopulta eräs Dareioksen alaisista sai tarpeekseen isäntänsä tunaroinnista, vangitsi tämän ja loppujen lopuksi vei saunan taakse[5]. Aleksanteri kiitti tästä teosta omalla suorasukaisella tavallaan, joka oli käyttää vihollisensa murhaa tekosyynä jatkaa valloitusretkiään. (Ihan vakavissaan! Ei tässä ole enää mitään hauskaa! Mieshän oli täysi psykopaatti ja silti tätä ylistetään joka paikassa.)

Hänen omat alaisensa muuten eivät ottaneet kovin innoissaan vastaan sitä, että Aleksanteri kävi vihollistensa vaatekaapilla. (Tunteet olivat luultavasti suunnilleen samanlaiset kuin isällä, joka marssii kotiinsa ja löytää poikansa äitinsä vaatekaapilta.[6] Ilmeisesti sotilaita oli alkanut potuttaa, että operaatio ”Vapaa Puola... Suomi...Saksa... Irak... Persia” oli venynyt yli sen, mitä kukaan oli uskaltanut alun perin toivoakaan. Aleksanteri kuuli salaliitosta, ja vähäisen empimisen jälkeen päitä putoili taas.

(Myöhemmin Aleksanteri halusi myös tutustuttaa joukoilleen Persialaisia tapoja, mikä ei omien joukossa saanut paljon parempaa vastakaikua kuin hänen edellisen kokeilunsa. Salaliittojahan siitä taas seurasi ja, kuten voi arvata, päitä putoili taas summa mutikassa.)

Idässä

Aleksanteri murskasi vielä loput Persian kiukuttelijoista ja oli nyt alueen herra, masteri ja top.

[muokkaa] Ups

Aleksanteri tappoi uskollisen liittolaisensa Kleitos Mustan, ja muutaman päivän morkkiksen jälkeen hänen vauhtinsa oli taas samalla tasolla kuin ennen tätä ikävää mokaa.

Hetkinen, siis mitä?

Suurien valloitustensa jälkeen suurta osaa tunnetusta muinaisesta maailmasta johti siis... suomalaisella viikonloppujuopon maailmankuvalla varustettu narsistinen känniääliö[7].

[muokkaa] Intian matkalla

Kartta tapaamisessa: "Keräys Aleksanteri Suuren rampauttaminen alueiden jälleenrakennukseen"

Aleksanterin kyltymätön nälkä nähdä uusia matkakohteita ei ollut vielä tästäkään tyydytetty, joten hän päätti vielä jälkiruuaksi valloittaa koko Intian. (Aleksanterin perinnekilta toivoo todella, että olisitte jo unohtaneet sen ikävän kännivälikohtauksen.)

Taksila

Intian sen aikaisesta kehityksestä kertonee se, että siellä löytyi ensimmäinen taksitolppa. Olettavasti kaikkien myöhempien taksien kanta-laji onkin rajattavissa tälle seudulle.

Hydaspesjoen taistelu

Aleksanterin kannalta harmittavaa mutta maailman kannalta hyvä asia oli se, ettei kukaan ollut tajunnut antaa Aleksanterille tätä karttaa.

Aleksanteri valloitti taas lisää alueita, ja hän nimesi alueelle pystyttämänsä lähiön kuolleen hevosensa mukaan. (Historian suurin valloittaja siis matki hallitusmenetelmissään kymmenenvuotiasta.)

Meri. Meri on tullut takaisin!”[8]

Aleksanteri pääsi armeijoineen merelle, jonka oletettiin olevan maailman päätepiste ja rajaavan kaiken maailman. Nyt hän viimein oli saanut tarpeekseen ja päätti palata takaisinpäin.

(Eräiden, katkeran näköisellä käsialalla maalattujen, savuruukkujen mukaan Aleksanteri olisi tosin suuruudenhulluudessaan komentanut aluksi armeijansa jopa meren kimppuun, mutta heidän taisteltuaan muutaman päivän turhaan rannassa ja satojen hukuttua painavissa haarniskoissaan, Aleksanteri teki samoin kun kännimurhansa kanssa ja sopi, ettei sitä ollut tapahtunut.)

Hefaistionia, Aleksanterin rakastaja lapsuuden kaveri kuoli johonkin tautiin. Rauhalliseen ja aikuismaiseen tapaansa Aleksanteri purki surunsa tapattamalla kaikki lääkärit, jotka olivat tyhmyydessään erehtyneet olemaan viimeisen sadan vuoden aikana sadan kilometrin säteellä hänen... hyvästä lapsuudenystävästään.

[muokkaa] Arabia ja Karthago

Näiden alueiden onneksi se sekopää ei ehtinyt tänne asti.

[muokkaa] Aleksanterin tappio

Oletettavasti viimeinen autenttinen kuva (ja oletettavasti myös yksi ensimmäisistä valokuvista) Aleksanteri "Suuresta"...

Hikipedian historiaryhmän mielestä oli koko maailman etu, että vuosia koko tunnettua maailmaa vainonnut raivohullu Aleksanteri kuoli pois kaikkia kiusaamasta.

Historiallisena naurun aiheena voisi pitää sitä, että voitettuaan uskomattoman laajan alueen vastarinnan ja noustuaan 32-vuotiaana ”isoksi kihoksi”, hänet voitti monien oletusten mukaan itikka, jonka saisi hengiltä lyömällä sitä kerran kädellä. (Olkoon, tarkalleen ottaen hänet voitti itikassa ollut mirkoskooppisen pieni eliö, mutta työryhmä halusi tieteellisen puolueettomuuden takia yrittää säästää Aleksanterin mieltä.) On kuitenkin syytä muistaa, että 300-luvulla lentokykyinen vihollinen sekä biologinen sodankäynti olivat ennenkuulumatonta, joten hänen isältään saamansa armeijakaan ei olisi voinut ehkä pelastaa häntä sellaiselta uhalta.

Aleksanterin on olettettu myös mahdollisesti kuolleen viinan aiheuttamiin sisäelimellisiin komplikaatioihin, myrkytettynä tai tukehtuneena omaan sotilaalliseen nerouteensa. (Hieno mies loppuun asti oli hän.)

[muokkaa] Aleksanterin jäljet

Kuten on laita minkä tahansa kylillä viikonloppuna riehuvan teinimopolauman kanssa, poistamalla ryhmästä sen vahvimman jäsenen muu ryhmä hajoaa. Aleksanterin lapselliset hallitsijan lahjansa tuottivat siis juuri sen näköisen lopputuloksen, kun hänen valtakuntansa hajosi noin viisi minuuttia hänen kuolemansa jälkeen. (Aikamäärän tarkkuutta haittaa se, että sekuntikellot eivät olleet vielä saavuttaneet 2000-luvun tasoa.)

Hänen perustamansa kaupungit sekä maamerkit säilyivät paljon pidempään, ja hänestä on onnistuttu jopa luomaan kuva eräänlaisena edistyksellisenä hahmona, joka toi sivistystä tunnettuun maailmaan. Parhaimpia esimerkkejä ovat:

  • Kirjastot (joissa kukaan ei enää käy)
  • Suurien johtajien patsaat (joita on tosin sen jälkeen nostettu vähän kenen tahansa sattuu kunniaksi)
  • Eläinten mukaan nimetyt paikat (ja paikat noin yleensä)
  • Suomalaisten lempi murhatapa, känninen puukkohippa (mikä Hikipedian mielestä todistaa lopullisesti, että eksyneet suomalaiset löysivät tiensä takaisin kotiin)


[muokkaa] Viitteet

  1. Yrjö Karilas: Suurmiesten seurassa, s. 45. WSOY 1927.
  2. Ihan tosissaan. Ei tämä ole enää kivaa. Missä Aristoteles oli silloin kuin Hikipediaa luotiin tai äidinkielen välimerkkejä opetettiin?
  3. Tätä väitettä ei kannata ottaa sitten liian tosissaan, ja Hikipedia haluaa myös muistuttaa että, toisin kuin satunnaiset vihaiset Emo-pojat haluavat väittää, Kreikkalaiset keksivät ”guy-love”:n.
  4. Kyllä, edelleen sen saman isän joka saattoi kuolla tai olla kuolematta Aleksanterin ja ”äipän” toimesta
  5. Tämä tapahtuma todistaa Hikipedian historiaryhmän mielestä sen, että jo tuohon aikaan oli olemassa suomalaisia. Nämä vain eivät olleet epätoivoisen vaikean kielensä vuoksi saaneet läpi viestiään: ”Mieheni ei kehtaa kysyä tätä, mutta olemmeko me eksyneet? Aloimme huolestua, kun tajusimme että paikalliset hymyilevät eivätkä kiroile hampaidensa läpi.”
  6. Ei sikäli, etteikö poika saisi pukea päälleen mitä haluaa. Isää ei vain voi pakottaa hyppimään sen takia riemusta, kun talossa on sen jälkeen KAKSI kimeästi kitisevää naista vaatimassa uusia vaateita. Sellainen maksaa.
  7. Mitä helvettiä?
  8. Elokuvasta ”Muumipeikko ja pyrstötähti

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Aiheesta muualla

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut
Muilla kielillä