Aika

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
”Niin vähän aikaa, niin paljon vallattavaa.”
~Adolf Hitler
Tämä vie aikaa.

Alusta loppuun tai erikoistapauksissa lopusta alkuun, keskeltä loppuun, alusta keskelle, alusta keskikohdan kautta loppuun jne. Ajalle on ominaista suuri pituus, vaikeaselkoisuus ja se, että sen tajuaminen vie aikaa enemmän kuin sitä (aikaa) itseään on. Ajan tunnistaa siitä, että se on tavallisesti täysin näkymätön. Sen voi nähdä vain kellon avulla. Aika myös kuluu, ja se on tunnetusti rahaa. Ajan kulumisen takia aikaa katoaa koko ajan jonnekin. Siitä, minne aika katoaa, ei ole saatu vieläkään täyttä varmuutta. Koska aika on rahaa, sen on arveltu olevan kallista. Tästä syystä monet joko käyttävät aikaansa erilaisiin asioihin, tai säästävät sitä, josta lisää myöhemmin. Ajan elollisuudesta kiistellään tiedemiespiireissä. Aika ei (ilmeisesti) syö tai juo, mutta kuitenkin se (ilmeisesti) liikkuu. Yhdessä avaruuden kanssa muodostaa aika-avaruusjatkumon. Aika on myös plastiikkakirurgien paras ystävä.

[muokkaa] Ajan lyhyt historia

Aika saattaa joskus kirjaimellisesti madella.

Syntyessään aika oli täysi. Tämän jälkeen joku alkoi heti tuhoamaan tai varastamaan aikaa. Tämä on helppo havaita empiirisesti: Aina kun katsotte kelloa, joka on ajanmittausväline, ja odotatte jonkin aikaa ja katsotte samasta kellosta, huomaatte, että joko kyseistä aikaa ei enää ole – tai sitten kellonne on rikki, jolloin se ei vain näytä, että kyseistä aikaa ei enää ole. Tästä huomaamme, että kyseinen aika on kadonnut. Aina vain kuin tarkkailemme aikaa huomaamme, että kyseinen aika on kadonnut jonnekin. Mutta me tiedämme, mihin se aika menee ja kuka sitä varastaa. Sinä. Aina kun joku hyväntekeväisyysihminen pysäyttää sinut ja kysyy: "Olisiko teillä hetki aikaa", vastaatte tähän, että sinulla ei ole aikaa ja säästät tämän hetken aikaa, jotta säästöilläsi voisit sitten jossain vaiheessa tuhlata aikaa oikein yltäkylläisesti. Mutta kaikelta kiireeltäsi ja ajan säästämiseltäsi unohdat ja viet kaiken säästämäsi ajan mukanasi hautaan, jossa annatte sen Kharonin lautturille ylimenomaksuksi, eikä kukaan elävä voi käyttää sitä aikaa tässä maailmassa.[1]

Meidän kannaltamme on onnekasta, että jostain on tullut uutta aikaa tilalle, mutta kukaan ei tiedä mistä. Ehkä Kuolema onkin mukavampi veikko kuin yleensä ajatellaan.


  1. Voitkin siinä pienessä päässäsi miettiä, "kannattiko". Kaikella vöyhkäämiselläsi ja vaivannäölläsi ainoastaan siirsit MEIDÄN KAIKKIEN YHTEISTÄ aikaa metafyysiseen ulottuvuuteen.

[muokkaa] Katso myös

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut
Muilla kielillä