Afrodite

Hikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Amerikkalainen näkemys Afroditesta.

Afrodite syntyi saamelaisesta simpukkailmiöstä Norjan rannikon lähettyvillä Kreikassa, hän oli muuten ihan tavallinen lapsi, mutta hänen ruumiinrakenteensa oli 20:nen paikkeilla, kun taas normaali ihminen muistuttaa syntyessään ennemminkin vastasyntynyttä. Afroditen vanhemmat olivat Zeus ja prinsessa Diana, hänellä on muutama sata sisarta ja pari veljeä, muita sisaria harvemmin mainitaan koska he hukkuivat samaan mereen, jossa Afrodite kasvoi. Syy siihen miksi Afrodite siskoineen oli aikanaan mereen heitetty johtui siitä että mytologian aikaan sukupuoli ratkaisi, tyttäriä syntyi enemmän kuin poikia, mutta poikia tarvittiin jatkamaan sukua, siksi Zeus yritti päästä tyttäristään eroon heittämällä nämä mereen samalla kun yritti saada aikaiseksi uutta jumalallista jälkeläistä.

[muokkaa] Heilat

Afroditella, kuten muillakin Kreikan jumalilla oli useampia heiloja, useammat niistä vain yhden illan juttuja ja saman suvun jäseniä.

Afroditella oli myös tuhansia lapsia, joista yli puolet olivat ns. kuolevaisia, perinnöllisten sukupuolitautien ja pitkäaikaisen sukurutsauden vuoksi.

[muokkaa] Katso myös

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut
Muilla kielillä