Poistoloki

Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Alla on loki viimeisimmistä poistoista.

Lokit
  • 18. toukokuuta 2021 kello 23.07 Kuri keskustelu muokkaukset poisti sivun Suhteellisuusteoria (Kirj. Hkultala, 2015: ”'''Suhteellisuusteoria''' on Albert Einsteinin kehittämä teoria, jonka mukaan ei ole mitään absoluuttista aikaa, vaan aika etenee eri paikoissa sen mukaista vauhtia, kuinka kaukana kyseinen paikka on suurista massakeskipisteistä kuten esimerkiksi Timo Jutilasta tai Kim Jong Unista. Tätä ajan hidastumista kutsutaan nimellä "aikadilataatio". Myös suuret kiihdytykset ja hidastukset voivat saada aikaan saman ilmiön. Tähän tarvitaan kuitenkin suurempia ja pi...”)
  • 28. syyskuuta 2014 kello 12.35 Kuri keskustelu muokkaukset poisti sivun Suhteellisuusteoria (Tajunnanvirtaa: ”Suhteellisuusteorian tärkeimmäksi ominaisuudeksi on lopulta paljastunut kissojen talvisin päässään pitämien lampaanvillasta koostuvien lettien energiasäteilyn tutkiminen.”)
  • 26. syyskuuta 2006 kello 13.50 Tyräel Haara-Pallila keskustelu muokkaukset poisti sivun Suhteellisuusteoria (sisälsi: ”Suhteellisusteoria on yhen jutkun keksimä ja sen kaava on E= mc². Kukaan ei tajua sitä paskaa eikä hän itsekkään tajunnut. Veti hatust vaa ka...”)